torstai 30. lokakuuta 2008

Turkuun tarvitaan nuorisovaltuusto

Kirjoitimme toisen nuoren ehdokkaan, Lauri Katteluksen, kanssa vaalien alla mielipidekirjoituksen nuorisovaltuustoasiasta. Ennen vaaleja ilmeisesti kirjoituksiaan lehtiin lähetteli joku muukin, sillä tekstiämme ei ainakaan tähän päivään mennessä olla julkaistu. No mutta nyt se julkaistaan täällä! Aihe on herättänyt jonkun verran keskustelua ja eriäviäkin mielipiteitä, joten mielenkiinnolla odottelemme mitä tuleman pitää.

"Turku ei kuuntele nuoriaan!
Nuorten äänestysaktiivisuus ja alhainen kiinnostus politiikkaan ovat nousseet kuumiksi puheenaiheiksi useissa perättäisissä vaaleissa. Kaikkialla tuntuu nytkin vallitsevan yleinen yhteisymmärrys siitä, että nuoria tulisi kuulla, osallistaa ja aktivoida, mutta toimenpiteet tuntuvat jäävän aselakien ja syyllisten etsimisen jalkoihin.

Maailma on muuttunut ja vain nuoret itse ovat oikeasti perillä tämän päivän nuorten elämästä ja arjesta. Siksi on pöyristyttävää, ettei nuoria kuulla edes heitä itseään koskevassa päätöksenteossa, siitäkin huolimatta että nuorten osallistumisesta ja kuulemisesta säädetään jo nuorisolain kahdeksannessa pykälässä: ”Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa”.

Turusta puuttuvat aidot ja konkreettiset nuorten vaikutusmahdollisuudet. Puutteeseen ratkaisuksi usein tarjottu Nuortenturku Foorumi ei ainakaan nykyisessä muodossaan aja asiaa. Tämäntyyppiset keinotekoiset rakenteet antavat kaupungin päätöksenteolle puhtaan omatunnon, mutta eivät oikeasti luo minkäänlaisia aitoja kuulemisenpaikkoja. Nuorten ajatusten, mielipiteiden ja tarpeiden esilletuontiin ei todellakaan riitä muista toiminnoista erillinen nuorten foorumi, joka kokoontuu yhdestä kahteen kertaa vuodessa.

Turkuun tarvitaan nuorisovaltuusto. Lähes puolesta Suomen kunnista nuorisovaltuusto löytyy ja esimerkiksi Espoosta toiminnasta on hyviä kokemuksia. Nuorisovaltuuston perustaminen ei myöskään yksin riitä, vaan sen ja nuorisolautakunnan välille tulee rakentaa selkeät roolit ja molemmansuuntainen kommunikaatio. Päätöksenteossa valtuusto ja lautakunnat tulee velvoittaa kuulemaan nuorisovaltuuston mielipidettä asioissa, jotka koskevat nuoria.

Nuorisovaltuusto ei saa olla vain näytelmä, jossa nuoret ”päättävät” nuorisotilan verhojen väristä tai jakavat kahviavustuksia polttopalloturnauksiin. Nuorisovaltuuston tulisi olla aito kuulemisen ja keskustelun väylä lautakuntien ja nuorten välillä. Nuorilla kyllä on sanottavaa. Turunkin on kuultava nuoriaan, eikä nuorisovaltuuston toiminta ole keneltäkään pois. Nuorisovaltuusto ei korvaa nuorisolautakuntaa, vaan tarjoaisi lautakunnan käyttöön lisäresursseja, todellisia nuorten ääniä. Myös niiden, joiden ikä ei vielä riitä äänestämään tai asettumaan ehdolle.


Saara-Sofia Sutela
Lauri Kattelus,

Turku"

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Paluu arkeen

Tiiviin kampanjoinnin ja vaalien jälkeen on ollut aika palata takaisin normaaliin arkeen. Töiden ja koulun ohella kalenteriin on kerääntynyt kasa hommia, joita olen tietoisesti siirtänyt vaalien jälkeen. Niistä ensimmäinen on kotona odottava suursiivous! :)

Tietenkin vastuullani ovat edelleen myös muut luottamustoimeni. Perjantaina suuntaan Helsinkiin Svolin hallituksen kokoukseen, jossa listalla ovat muun muassa toimintasuunnitelma ja budjettiesitys ensi vuodelle. Ensi viikolla vuorossa on Turun Riennon voimistelujaoston syyskokous ja sitä seuraavalla viikolla Turun Riennon pääseuran syyskokous. Siellä isona asiana on esimerkiksi sääntöuudistus, jonka myötä Riennon jaostot rekisteröityvät omiksi itsenäisiksi ry:iksi. Isoja muutoksia siis, niistä myöhemmin lisää.

Tällä viikolla alkoivat myös opintoni Kestävän kehityksen - opintokokonaisuuden tiimoilta. Työaikataulujen takia en päässyt ensimmäiseen tapaamiseen paikalle, mutta ahkeroin sitten senkin edestä kotona annettujen tehtävien kimpussa. Kurssit vaikuttavat tosi mielenkiintoisilta!


Pyöritys vaalien jälkimainingeissa on toki jatkunut myös. Puhelin soi ja piippalee edelleenkin tasaiseen tahtiin, joskin tahti on maanantai-aamusta hieman jo rauhoittunut. :) Eilen vastasin pariinkin puhelinhaastatteluun, joista toisen kommentteja täällä. Eräs toimittaja tervehti minua jopa "Ääniprinsessana" (versus Äänikuningas, I guess) viitaten ilmeisesti saamaani äänimäärään suhteessa ikääni.

Varsinainen valtuustotyö ei ala vielä vähään aikaan, mutta tässä lähiaikoina vuorossa on lautakuntapaikkojen ja muiden tehtävien jakoa puolueiden kesken ja sisällä.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Voitokas päivä



Mahtava päivä eilen! Vaalivoitto Kokoomukselle ja itsellenikin melkoinen äänisaalis. Osattiinkohan ensikertalaiselle nuorelle puoluenoviisineidille veikata reippaasti yli 500 ääntä? :) 533 on hieno tulos! Lämpimät ja vilpittömät kiitokset kaikille äänestäjille!

Vielä kerran iso kiitos myös upealle vaalitiimilleni! Olen ylpeä kampanjastamme. Kampanjatyötämme onkin kiitetty muun muassa nuorekkaaksi, raikkaaksi, aktiiviseksi, tyylikkääksi ja sporttiseksi. :) Kova työ palkittiin hyvällä tuloksella. Kiitos kaikille mukana olleille: Anniina, Krista, Minttu, Ella, Linda, Sami, Lotta, Vesa, Nea, Arno, Janina, Minna, Jaakko, Assi, Tiia, Niko, Elisa ja monet muut, jotka ovat olleet hengessä mukana. Suurin kiitos tottakai mielettömälle kampanjapäällikölleni Ulla Hirvelälle, joka teki niin ison työn etten osaa edes kiittää tarpeeksi. Myös Turun Kokoomuksen vaalipäällikkö Riku Cavadas oli läpi kampanjan niin iso tsemppari, että hän ansaitsee suuren erityiskiitoksen! :) Kiitos myös vanhemmilleni ja veljelleni, jotka ovat olleet auttamassa, tukemassa, kannustamassa ja pitämässä jalkojani maan pinnalla. :)

Erityisen upeaa eilisessä vaalituloksessa oli, että nuoret Kokoomusehdokkaat pärjäsivät kaiken kaikkiaan todella hyvin! Nuorten saamat tuhannet äänet kertovat siitä, että päätöksentekoon ihan oikeasti halutaan aidosti nuorta virtaa ja näkökulmaa. Kanssani Kokoomusryhmän nuoria edustavat hienot nuoret naiset Maria Puhakka ja Katriina Kerttula. Olen varma että saamme yhdessä hyvin pidettyä nuorten puolia!

Kokoomuksen vaalivalvojaisia vietettiin Streetbar Porossa ja Onnelan Kasarissa. Tässä läpimeno on jo sen verran selvää, että uskaltauduimme kilistelemään.

Koko eilisen illan, yön ja tämän päivän puhelimeni on piippallut ja soinut tasaisin väliajoin onnittelusoittoja ja viestejä. Tuntuu hyvältä, että niin moni on iloinen hyvästä tuloksestani, kiitos! :) Tänään ehdin jo piipahtaa Turkulaisen haastateltavana Kaupungintalon edessä. Vastauksissa oli jo vähän enemmän järkeä kuin viime yönä Turun Sanomien toimittajalle hermostuksissani änkyttämäni höpinät. Jännitys, helpotus, innostus ja kaikki muut mahdolliset tunnekuohut sekoittivat vaalilaskennan yhteydessä sen verran ajatuksiani, että oli melko ihmeellistä että onnistuin vaikuttamaan selväjärkiseltä haastatteluissa. :)

Turun uuden valtuuston jäsenet täällä.
Turun Sanomien juttu täällä.


Eilen oli voitokas päivä myös turkulaiselle jalkapallolle! Onnea Interille Suomen Mestaruudesta, mahtavaa! Oli melkoinen peli ja melkoiset sääolosuhteet, Inter ansaitsisi samantien oikeastaan mestaruuspokalin myös suopotkupallosta.

Jee, voitto kotiin! Interin pelaajat kiittävät faneja ja yleisöä. Kenttä on ihan kuravelliä. Miten se mahdetaan saada kuntoon edes ensi kesän EM-kisoja varten?

Kuvaajat peittävät näkymän kun pelaajat saavat Veikkausliigan voittopokaalin syleilyynsä.


Fanit juhlivat Kupittaan parkkipaikalla.



Mestaruus on juuri ratkennut Interille



Interin pojat juhlivat voittoa

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

H-hetki

Se on tänään äänestyspäivä! Viikkojen kampanjatyö on tehty ja tänään on jäljellä se tärkein, eli äänestys. Muista käyttää äänioikeuttasi! Varmista, että kaverisikin käyttää omaansa. :) Yksikin ääni on tärkeä ja jokainen ääni tarvitaan! Ei anneta huonon sään masentaa äänestysintoa! :) Äänestyspaikat ovat auki klo 9-20 (huomaathan, että kelloja on yöllä siirretty!), oman äänestyspaikkasi löydät täältä.

Kokoomuksella on mahdollisuus saada tänään historiallinen vaalivoitto! Voitto olisi saada myös Turun kaupunginvaltuuston keski-ikää alemmas. Nuorten näkökulmaa ja ajatuksia tarvitaan valtuustoon!

Mulla on ollut ihan mieletön kampanja ja huikea kampanjatiimi! Töitä on tehty paljon, läpi kampanjan hyvällä fiiliksellä ja tsempillä. Olen tosi tyytyväinen ja innoissani, tuloksesta riippumatta! :) Kampanjoinnissa on ollut aktiivinen ote ja tekemisen meiniki. Starttibileet, kampanjalenkki, jumppapäivä, kulttuuri-ilta, keskustelutilaisuuksia, paneeleita, talkoita, juttutuokioita ja tapaamisia... Toivottavasti tekemisen halu ja innostus ovat välittyneet äänestäjille.

Tässä vaiheessa jo maailman isoin kiitos maailman parhaalle kampanjapäällikölle Ullalle ja kaikille muille maailman parhaille kavereille ja tiimiläisille, jotka ovat olleet mukana kampanjatyössä. Olen saanut enemmän kannustusta, tukea ja apua kuin olisin ikinä uskaltanut toivoa, KIITOS!

Tervetuloa tänään mukaan jännittämään vaalituloksia Kokoomuksen vaalivalvojaisiin streetbar Poroon klo 18.30 alkaen.

Muista äänestää ja äänestä nuorta! :)
Saara-Sofia Sutela
370

lauantai 25. lokakuuta 2008

Yksi ääni voi ratkaista!

H-hetki lähestyy, huomenna on varsinainen äänestyspäivä. Toivottavasti huono sää ei vaikuta äänestysinnokkuuteen, vaan kansa lähtee aktiivisesti uurnille. Jokainen ääni on tärkeä ja yksikin ääni voi ratkaista! Muista käydä äänestämässä ja ota kaverisi mukaan myös!

Eilen kampanjoimme porukalla Turun yöelämässä. Kokoomuksen nuorten ehdokkaiden yhteiset vaalibileet järjestettiin Lynissä. Paikalla oli mukavasti porukkaa ja hyvä henki! Turun Kokoomuksella on kyllä tosi hyvät ja fiksut ehdokkaat, on ollut mukava kampanjoida yhdessä. Nyt on tuhannen taalan paikka saada hyviä nuoria ehdokkaita mukaan valtuustoon!

Tässä Kokoomuslaisia nuoria ehdokkaita rivissä Lynin lavalla vaalipäällikkö Rikun tentattavana. Mikin varressa tässä kohtaa porukan kuopus Lauri Kattelus 19v, tosi hyvä tyyppi! :) Kirjoitimme Laurin kanssa yhdessä kipakan mielipidekirjoituksen nuorisovaltuuston saamiseksi Turkuun, mutta juttu ei tainnut ehtiä lehteen ennen vaaleja. Ellei sitten huomenna vielä. :) Julkaisen kirjoituksen täällä blogissa myöhemmin.

Tiimityttöjä kampanjatouhuissa. Ulla ja Anniina olivat kyllä eilen illalla ihan liekeissä ja ääniä kuulemma tuli! :) Oli kyllä tosi hauska törmätä nuoriin, jotka kohteliaasti kieltäytyivät vaaliesitteestä sanoen: Kiitos, mutta en tarvitse sitä, olen jo käynyt äänestämässä Saara-Sofiaa! Oli muutenkin tosi kiva ilta, kiitos tytöille ja muille mukaville seuralaisille! :)

Tänään tämä kolmikko ja muuta tiimiporukkaa tavattavissa Åbon Open Mic - bileissä klo 21.30 alkaen. Tervetuloa paikalle sankoin joukoin, pistetään pystyyn kunnon kekkerit! Vaalikampanja huipentuu tänään, huomenna saadaan sitten hyvillä mielillä jännittää tuloksia. :)

torstai 23. lokakuuta 2008

Loppukiri

Kampanjatahti kiristyy... Onneksi olin ottanut tämän loppuviikon vapaaksi töistä. Alkuperäinen ajatus oli kylläkin käyttää vapaapäiviä tenttiviikon hyväksi, mutta kyllä kampanjointi on viime päivinä ollut sen verran kokopäivähommaa, että lukemiset on jäänyt melko minimiin...

Eilen jalkauduimme tiimityttöjen kanssa Turun yöelämään saarasofia.fi -topit päällä ja rintamerkit ojossa. Oli kiva jutella ihmisten kanssa, vaihtaa ajatuksia ja kuulla eri näkökulmia. Ilahduttavan moni kertoi jo käyneensä äänestämässä numeroani 370! :)

Tässä kuvassa poseraamme Ullan kanssa Onnelassa. Koko illan pyöri mielessä, että pitäisi ottaa kunnon tiimikuva, mutta jäi tietenkin ottamatta... No, vielä ehtii...


Tänään olimme kuitenkin jo heti aamusta reippaina kahvila Korvalla torilla tapaamassa ihmisiä ja jakamassa kutsuja lauantain Open Mic -bileisiin. Iltapäivällä ohjelmassa oli omat Toivotalkooni: kävimme porukalla luovuttamassa verta Turun Veripalvelussa.

Kokeneella verenluovuttajalla irtoaa hymykin toimituksen aikana. :) Verenluovutus on muuten yksi helppo tapa tehdä hyvää ja siitä saa itsellekin hyvän mielen koko päiväksi. Veripalvelun uudet tilat Yliopistonkadulla ovat kivat ja siistit ja tarjolla luovuttajille on kahvia, mehua ja kolmioleipiä. :)

Verenluovutussessioiden välissä osallistuin vaalipaneeliin Turun Normaalikoulussa. Kivasti järjestetty paneeli, paljon porukkaa ja hyviä aiheita. Jälleen kerran iso panelistien määrä tosin rajoitti puheenvuorojen määrää ja monessa kohtaa tuntui ettei kaikkia omia ajatuksia millään ehdi saada esille. SKP:n ehdokkaan provosoidessa olisi ollut kyllä enemmänkin sanottavaa...;)

Panelistit olivat yllättävän yhtämielisiä lähes jokaisesta kysymyksestä, eikä selkeitä jakoja löytynyt oikein mistään aiheesta. Juontajat jo vitsailivat että nuorten ehdokkaiden pitäisi selkeästi perustaa oma puolue...

Myös Norssin yseistä ja lukiolaisista koostunut yleisö oli hämmästyttävän yksimielistä. Lähes koko sali paria poikkeusta lukuunottamatta muun muassa vastusti äänestysiän laskemista nykyisestä.


Jäljellä on kaksi kovaa kampanjapäivää. Täysillä loppuun asti, sanoisi kampanjapäällikköni Ulla. :) Huomisaamuna olen taas tavattavissa yliopistolla, torilla ja myöhemmin päivällä Osaava Nainen-messuilla. Flyerit ja bilekutsut ovat jo aika finaalissa, mutta ekologinen omatuntoni ei oikein salli painaa lisää. Aina me jotain keksitään ja pääasia on että on itse paikalla - kyllä ehdokkaan täytyy itse olla itsensä tärkein mainos. :)

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Loppurutistus

Ennakkoäänestys päättyi eilen ja nyt viedään viimeisiä päiviä ennen varsinaista vaalipäivää sunnuntaina. Loppuun asti jaksetaan, kuten kampanjapäällikköni Ulla muistuttaa harva se päivä. :) Ja niin kyllä tehdään.

Pieni vastoinkäyminenkin kohdattiin viime päivinä, kun sunnuntaina kaikki ulkomainokseni, siis jokaikinen, hävisivät katukuvasta. Asiaa on selvitetty JCDecauxin kanssa pari päivää intensiivisten puhelinneuvotteluiden kautta; miten ihmeessä yhden ehdokkaan valomainokset voivat kadota keskellä tärkeimpiä äänestyspäiviä? No, kyseessä ilmeisesti oli jonkin sortin inhimillinen virhe ja eilen illalla julisteet oli aseteltu takaisin paikoilleen - sopivasti ennakkoäänestyspaikkojen suljettua ovensa, heh. Harmillinen juttu, mutta mitäpä tällaisille voi.


Viikon sisällä olen osallistunut kahteen erinomaiseen liikunta-aiheiseen paneeliin. Niistä ensimmäinen oli Keravan Urheilijoiden ja Keski-Uusimaa -lehden yhteinen Liikutusta 90-vuotta paneeli viime viikon torstaina. Oikein hyvää keskustelua, jonka yhteenveto löytyy täältä. Käykää tutustumassa.

Toinen paneeli oli Ilkka Kanervan liikunta-aiheinen keskustelutilaisuus maanantai-iltana. Panelisteina lisäkseni muita Kokoomuksen liikuntaehdokkaita: Satu Alanen, Merja Jämsäläinen, Eija Koskivaara, Jani Rusi, Annika Tasala ja Päivi Vastamäki. Kaikki omilla aloillaan todellisia liikunnan asiantuntijoita ja hyviä tyyppejä! Myös Juhani Tamminen oli paikalla ja osallistui tilaisuuteen omalla lennokkaalla puheenvuorollaan. Kaiken kaikkiaan hyvä ja onnistunut tilaisuus! Kuten aina näin monen panelistin tilaisuudessa, paljon jäi sanomatta ja keskustelu liikkui melko yleisellä tasolla, mutta yleisfiiliksellä olemme kaikki yhtä mieltä turkulaisen liikunnan kehittämisestä kohti todellista Sportti-Turkua (J. Tammisen termiä lainatakseni).


Huomenna osallistun lukiolaispaneeliin Turun Normaalikoulussa. Lisäksi huomisen suunnitelmissa ovat omat Toivotalkoot: menemme iltapäivästä tiimiläisteni kanssa flyereiden jaon päätteeksi luovuttamaan verta.

Perjantain, lauantain ja sunnuntain tavoitteena on saada kaikki loput esitteet jaettua yliopistoalueella, Osaava Nainen - messuilla ja kahvila Korvassa torilla. Itselläni on esitteiden kanssa ollut läpi kampanjan oikea ekologinen kriisi: en halua levittää turhaa roskaa ja suurin osa jaetuista vaaliesitteistä päätyy kuitenkin suoraan lähimpään roskikseen. Ensin ajattelin pärjätä kokonaan ilman esitteitä, mutta itseäni viisaammat saivat vakuutettua flyereiden tärkeydestä ja niinpä niitä sitten tulostettiin pienehkö määrä. Koska esitteiden turhuus vaivasi edelleen, päätimme yhteistuumin Ullan ja graafikko-Lotan kanssa painattaa esitteeseen reseptin (tai idea taisi muuten alunperin olla neuvokkaan äitini Minnan!). Näinollen vaaliesitteestä on saajallensa jotain muutakin iloa kuin hyvään ehdokkaaseen tutustuminen. :) Ja ekologista kriisiäni helpotti ajatus siitä, että ehkä reseptin ansiosta edes pieni osa esitteistä päätyy roskiksen sijasta vaikka hetkeksi jääkaapin oveen! :)

Näitä esitteitä siis jakelemme perjantaista sunnuntaihin kampuksella, messukeskuksessa ja torilla. Tarkemmat ajat löytyvät kalenteristani, tervetuloa tapaamaan, juttelemaan ja hakemaan itselle hyvän välipalapirtelön resepti! Nuorille ja liikunnallisille sopiva smoothie joka on helppo ja halpa valmistaa opiskelijan budjetilla ja kokkaustaidoilla! :)

Perjantai-iltana Kokoomuksen nuoret ehdokkaat ovat tavattavissa vaalibileissä Lynissä, tervetuloa paikalle! Sisäänpääsy on ilmainen ja sisältää tarjoilua. :)

Oma kampanjani huipentuu Open Mic ja Party - bileisiin lauantaina Åbossa. Kulttuuri-illan ajatuksena on paitsi hyvät juhlat, myös esiintymismahdollisuuden tarjoaminen turkulaisille nuorille kulttuurintekijöille. Lava on vapaa ja mikki auki klo 21.30 alkaen ja stagelle on kuka tahansa tervetullut esittämään melkeinpä mitä tahansa. :) Tervetuloa esiintymään, yleisöksi tai ihan vaan hyviin bileisiin!

maanantai 20. lokakuuta 2008

Kampanjakuvia

Tänään vietimme muiden nuorten Kokoomusehdokkaiden kanssa aamupäivän ulkoministeri Alex Stubbin kanssa. Miellyttävä uusi tuttavuus ja mukava keskustelukumppani. Alexia vielä vähän harmitti viimeisimmän maratonaikansa jääminen 15 minuuttia tavoitteesta, mutta muuten oli oikein iloisella päällä. :) Tässä kuvassa kampanjapäällikköni Ulla Alexin kainalossa kahvila Korvan edustalla.

Ja tässä minä ja Alex ICT-talolla. Hörppäsimme kahvit ensin siellä, sitten uudessa Thalian Aschanissa ja vielä viimeiseksi kahvila Korvassa. Kampanjoinnissa kofeiini tulee tarpeeseen. Kunnon kampanjapäällikkö muistaa ehdokastaan heti maanantaiseen aamutuimaan Red Bull -tölkillisellä ja tsemppisanoilla! Ulla on kyllä mahtava! :)

Tässä tiimityttöjä ja ystäviäni; Nea, Ella ja Linda jakamassa flyereitä Hansassa Thaliatorin vaalipaneelin aikaan. Mahtavia tyttöjä nämäkin! Läpi kampanjan olen saanut ihmetellä miten upeaa tukea ja apua olen saanut. Ilman teitä kaikkia ihania kampanjasta ei olisi kyllä tullut paljon mitään!


Tässä paasaan Vaalikylän paneelissa nuorten liikunnan kehittämisestä tai jostain. Muut panelistit vasemmalta lukien: Jaakko Leskinen (vihr), Anniina Pirttimaa (rkp), Minttu Ojanen (sdp), Annika Karvonen (vas).


Yhtenä yönä katukuvaan oli ilmestynyt abri-mainokset. Aika häkellyttävää nähdä oma naama metrin mittaisena. :) Yhtenä toisena yönä kaikki mainokset olivatkin sitten hävinneet varoittamatta! Joku vahinko käynyt jollekin... toivottavasti homma korjataan ja mainokset ovat taas paikoillaan huomisaamuna!


Tässä joukkoa jokirantajuoksulenkin maalissa. Kaikki palkittiin mitalilla ja tarjoilu pelasi sekä reitin varrella, että maalissa Tuomiokirkolla. :) Sade vähän harvensi rivejä, mutta mukavan kokoinen joukko hölkkäili jokirannassa kelistä huolimatta.


Keltatakkisia lenkkeilijöitä valmiina starttaamaan joukon etunenässä kampanjalenkille teatterisillalta. Mahtavaa lenkkiseuraa! :)

Haravointihommissa Toivotalkoissa Vartiovuorenmäellä. Tästä lähti kampanja liikkeelle.

torstai 16. lokakuuta 2008

10 päivää

Varsinaiseen vaalipäivään on tänään puolitoista viikkoa, tasan 10 päivää. Jokaiselle päivälle kuuluu kampanjointia jossain muodossa, vähintäänkin ihmisten tapaamista Kahvila Korvassa torilla. Juttuhetket ohikulkijoiden kanssa ovat monta kertaa vaalityön parasta antia, siinä pääsee aidosti oppimaan kaupunkilaisilta itseltään. Vaikka ei oltaisikaan kaikesta samaa mieltä, niin useamman näkökulman kuuleminen on aina hyväksi.

Muutamaan otteseen minulta on kyselty, miten ihmiset ovat ottaneet vaalikampanjan tekemisen vastaan. Ilokseni olen saanut oikeastaan pelkästään positiivista palautetta. Kiireisimmät viilettävät ohi tervehdykseen vastaamatta, mutta onhan sekin oikeastaan ihan ymmärrettävää, varsinkin kun äänestäjiä tällä hetkellä pommitetaan joka suunnasta. Tori ja kävelykatu muistuttavat välillä varsinaista taistelutannerta. Hyvässä hengessä. :)

Eilen illalla osallistuin Kokoomusnaisten paneeli-iltaan Kupittaan Paviljongissa. Tilaisuuden avasi MEP Ville Itälä, ohjelmassa oli ehdokkaiden esittelykierros ja muutamia yleisökysymyksiä. Mukava tilaisuus mielestäni ja paikalla oli ihan ilahduttavasti väkeä.

Tänään lähden töiden päätteeksi ajelemaan kohti Helsinkiä. Tai Hyrylää, jos ihan tarkkoja ollaan. Osallistun siellä Liikunta-aiheiseen keskustelutilaisuuteen, Liikutusta 90 vuotta - paneeliin. Tämänpäiväinen keskustelutilaisuus on osa Keski-Uusimaa -lehden ja Keravan urheilijoiden yhteistä paneelisarjaa, tänään keskustellaan liikunnan riemu -teemalla: Onko seuroilla vielä tarjottavaa nykynuorille? Itselleni erittäinkin läheinen aihe, tähänhän minulla riittää sanottavaa ja paasattavaa vaikka kuinka! :) Paneelisarjan puheenjohtajana toimii SLU:n pääsihteeri Jukka Pekkala.

Huomenna perjantaina Kokoomuksen nuoret ehdokkaat ovat tavattavissa vaalibileissä Vegasissa. Tarjoilua 500 ensimmäiselle, kannattaa tulla paikalle! Toiset yhteiset nuorten vaalibileet järjestetään ensi viikon perjantaina Marilynissa.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Tänään äänestämään!

Ennakkoäänestys alkoi tänään ja jatkuu aina tiistaille asti. Menkäähän kaikki joukoittain! :) Oli mukava nähdä Citymarketin ennakkoäänestyspaikalla jopa melkoinen jono tänään aamupäivästä, hyvä hyvä! Kaikki uurnille, niin saadaan äänestysprosenttia hilattua ylöspäin.
Ennakkoäänestyspaikat löytyvät täältä.

Ennakkoäänestyksen alkaminen tietää ehdokkaille loppukiriä. Tärkeimmät kampanjointipäivät ovat edessä, vielä riittää virtaa! Olen saanut mahtavan määrän positiivista palautetta ja tsemppiä, kiitos! Sillä jaksaa painaa vielä ensi viikon loppuun. Tsekkailkaa kotisivujen kalenterista tulevia tapahtumia ja tempauksia ja tulkaa mukaan! :)


Terveisiä muuten Presidentin linnasta, vierailin siellä eilen vastaanotolla Suomen Voimisteluliitto Svolin hallituksen edustajana. Mahtavat puitteet kyllä! Coctailtilaisuus pidettiin peilisalissa ja muuten saimme kierrellä tutustumassa linnan toisen kerroksen tiloihin. Tasavallan presidentti Tarja Halonen on kyllä, pakko myöntää, sympaattinen ja helposti lähestyttävä ihminen. Kerrassaan mukava. Puhui luontevasti ja rennosti, kuin kouralliselle ystäviä, muisteli omaa voimistelutaustaansa ja ottipa muutaman tanssiaskeleenkin. :) Politiikkaa tilaisuudessa ei juurikaan puhuttu, mitä nyt jotain järjestömaailman kuumia uutisia...

Kutsujen kanssa oli muuten vähän hupaisaa hämminkiä, henkilökohtainen kutsuni tuli nimelläni varustetussa kirjekuoressa, mutta sisäpuolella lukikin "Teidät, Kalervo Kummola, on kutsuttu..." heh. Kalervon ja minun kutsut olivat siis sotkeutuneet postitusvaiheessa. Sekaannus kyllä selvisi jo hyvissä ajoin ja paikan päältä sain itselleni oman henkilökohtaisen kutsuni mukaan.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Kuulumisia

Vaalivauhti kiihtyy ja viimekin viikko oli aikamoista hulinaa ja pyöritystä. Vaaleihin on vajaa kaksi viikkoa, joten loppurutistus jo häämöttää...

Tiistaina osallistuin Seuraparlamentin ja LiikU:n kunnallisvaaliehdokkaille järjestämään tilaisuutteen Turkuhallilla. Keskustelun pohjana toimi Turun Kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kehitysjohtaja Olli Hietasen erittäin mielenkiintoinen alustus liikunnan merkityksestä. Näkökulmana oli turvallisuus ja liikunnan rooli ongelmien ennaltaehkäisyssä. Keskustelu oli harvinaisen vilkasta ja rikasta, eikä kenellekään paikalla olleelle varmasti jäänyt epäselväksi liikunnan tärkeys: ei ainoastaan terveyttä edistävänä, vaan myös sosiaalisesti ja yhteisöllisesti merkittävänä asiana. Turun Sanomien juttu tilaisuudesta löytyy täältä. Keskustelun jälkeen osallistujat pääsivät seuraamaan TPS-Tappara matsia hallin puolelle. Todella harmittavaa ettei yleisö päässyt poistumaan pelistä hymysuin, tappio nimittäin tuli. TPS on vaikeassa tilanteessa monestakin näkökulmasta... jonkilaista alisuorittamista ja lukkoutumista lienee jo ilmassa: pää, jalat ja kädet pelaajilla jotenkin jäässä? Maalinteko takkuilee ja erityisesti ylivoimatilanteita ei osata hyödyntää juurikaan mitenkään. Maalit ratkaisevat, eikä niitä ilman laukauksia tule.

Keskiviikkoilta sujui niinikään keskustelutilaisuudessa, tällä kertaa omassani. Puhujavierainani Börsissä olivat kansanedustaja Petteri Orpo, sekä luokanopettaja Liisa Suopanki. Illan aiheena jutustelimme nuorten aktivoinnista ja vaikutusmahdollisuuksista. Oikein hyvää keskustelua ja mukava porukka! Yhteisymmärryksessä julistimme nuorten kuulemisen tärkeyttä: tarvitaan aitoja vaikuttamisen paikkoja. Yhteisöllisyyttä ja osallistamista... oikeita mahdollisuuksia! Näistä voisin puhua loputtomiin. :)

Torstai-iltapäivällä kävin Turku tv:n Into!-ohjelman haastateltavana. Aiheena oli netin käyttö vaalikampanjoinnissa, jonkin verran sivuttiin myös mm. nuorten äänestysinnokkuutta (tai sen puutetta). Juttu tulee ulos tulevana torstaina 9.10 klo 19, uusintoina viikonloppuna.

Perjantaina pyörähdin koululla tekemässä opintosuunnitelmaa kohta alkavaa uutta kestävän kehityksen opintokokonaisuutta varten. Kyseessä on kauppakorkeakoulun ja yliopiston yhteinen uudenlainen kurssikokeilu, jonka tarkoituksena on edistää opiskelijoiden poikkitieteellistä keskustelua tulevaisuudessa yhä tärkeämmistä aiheista. Erittäin mielenkiintoisia kursseja! Suoritan samalla myös kauppakorkeakoulun vastuullisen liiketoiminnan opintokokonaisuutta, joten tulevina jaksoina saankin puurtaa erityisen paljon itselleni mielekkäiden aiheiden parissa. :)

Viikonloppu alkoi perjantaina Turun Riennon Voimistelujaoston 100-vuotisjuhlallisuuksilla. Vastaanotolle ja juhlanäytökseen Sigyn saliin ilmaantui ilahduttava määrä voimistelun ystäviä ja juhlaväkeä. Juonsin näytöksen päälläni hallituksen edustusasu vuodelta 1986 - ihanat puhvihihat! :) Juhlapäivään kuului toki myös palkitsemisia ja muistamisia: puheenjohtajan työn iloja! Kiittäminen ja palkitseminen on erityisen tärkeää seuratyössä, joka toimii täysin vapaaehtoispohjalta. Ilman upeita, aktiivisia toimijoita seuratoiminnan pyörittäminen ei ole mahdollista. Eikä koko seuratoimintaa edes olisi! Myös yhteistyö on etenkin tämän päivän seuratyössä elintärkeää: liikuntaseuroja ei tule nähdä toisiaan vastaan kilpailevina, vaan yhdessä kilpailemassa toiminnan haasteita vastaan. Turussa ainakin voimisteluseuroilla on poikkeuksellisen hyvää yhteistyötä, eikä perjantainen näytöskään olisi ollut toteutettavissa ilman naapuriseurojamme. Turun Riennon Voimistelujaosto pyysi lähimpiä ystäväseuroja muistamaan 100-vuotisjuhlaa perinteisten lahjojen sijaan esitysohjelmilla, joista näytös koottiin.

Näytöksen jälkeen ilta jatkui Kiitos-juhlalla ja -illallisella. Iltaohjelma oli luonnollisesti osa 100-vuotisjuhlallisuuksia, mutta kutsuttuina olivat ennen kaikkea kaikki ne vapaaehtoiset, jotka olivat mukana auttamassa kevään aluekilpailuiden järjestämisessä. Rientolaiset järjestivät huhtikuussa talkoovoimin joukkuevoimistelun aluemestaruuskilpailut, sekä lasten voimistelun Asema-tapahtuman Kupittaan urheiluhallissa. Yli 1000 voimistelijaa, satoja katsojia ja kymmeniä vapaaehtoisia. Itse häärin tuolloin kilpailun johtajana ja kisajärjestelyjen kapellimestarina ja tässä roolissa sain myös Kiitos-juhlassa vihdoin kasvotusten kiittää vapaaehtoisia heidän panoksistaan suuritöisen, mutta palkitsevan kisaviikonlopun järjestämisessä. Mukava juhla kaikin puolin!

Juhlahumun jälkeen launataiaamu alkoi pirteästi jumppailun muodossa. Kampanjani tiimoilta salillamme Uudenmaankadulla olivat ovet avoinna ja kaupunkilaiset pääsivät kokeilemaan huippuohjaajien tunteja ilmaiseksi. Elixian ohjaaja Janina veti heti aamutuimaan sellaisen stepin, että muistelin parin vuoden takaista maratonjuoksuani vähemmän rankkana kokemuksena...:) Tanssiharrastustani palauttelin mieleen tanssiopemme Mintun showtanssitunnilla ja jumppapäivän huipensi äitini Minnan ohjaama näytetunti Method Putkisto pilateksesta. Ihania erilaisia tunteja, mahtava alku viikonlopulle! Ja lihakset ovat vieläkin kipeinä... :)

Eilen illalla pääsin tosi pitkästä aikaa seuraamaan koripallopeliä. Turun Riento aloitti kautensa naisten 1 divisioonan matsilla TuRi-Honka, jonka yhteydessä koripallojaostolle luovutettiin Nuoren Suomen sinetti osoituksena laadukkaasta lasten ja nuorten toiminnasta! Upeaa! Samassa yhteydessä jaoimme pääseuran puolesta vuoden urheilija - ja vuoden valmentaja palkinnot, sekä muistimme jaoston tänä vuonna 50 vuotta täyttäviä toimijoita seuran viirillä. Vuoden 2007 urheilijana palkittiin tällä kertaa Turun Riennon koripallojaoston koko A-tyttöjen joukkue ja vuoden valmentajana heidän valmentajansa Jussi Räikkä.

Kotiin ajellessa hätkähdytti nähdä oma naamani metrin korkuisena valotauluna. Ulkomainokset olivat ilmestyneet katukuvaan... :)


Nyt siis uusi viikko ja uudet kuviot. Huomenna suuntaan Helsinkiin Presidentin vastaanotolle. Ja vaalityö jatkuu... ylihuomenna alkaa ennakkoäänestys!

maanantai 6. lokakuuta 2008

Vauhtiviikonloppu

Olipa viikonloppu... Vuoroin Ruokamessuilla Felix Abban osastolla työn puolesta ja vuoroin taas Kirjamessuilla Kokoomuksen osastolla vaalikampanja puolesta. Useampikin messukävijä ihmetteli kaksoisrooliani: "kylläpäs sinä ehdit moneen paikkaan". :) Puolipäivää kirkkaan keltainen Ekströms-paita päällä jakamassa maistiaisia ja sen jälkeen oma rintanappi rintaan ja puolueen ständille itseä edustamaan. Siinä kyllä ehti viikonlopun aikana tavata paljon ihmisiä!

Ruokamessut muistuttivat lähinnä juustomessuja, niin paljon erilaisia juustomaistijaisia oli tarjolla! Kirjamessut sen sijaan olisivat houkutelleet rankkaankin rahan tuhlaukseen, mutta nyt täytyy säästää muita menoja varten.

Sunnuntai aamupäivä meni rattioisasti yhteislenkillä jokirannassa. Juuri sopivasti alkanut rankkasade varmaan jätti juoksijoita suojaan sisätilohin, mutta mukavan kokoinen reipas joukko kuitenkin hölkkäili pitkin jokivartta keltaiset Toivo-takit päällä. Kääntöpisteellä Turun Linnalla isäukkoni tarjoili pikkubaaristaan smoothieta ja perillä maalissa Tuomiokirkolla kaikki juoksijat saivat mitalin kaulaansa äitini toimiessa vastaanottokomiteana. Tarjolla lenkkeilijöille oli jugurttia ja mehua. Ja arvonta, jonka pääpalkintona oli kaksi lippua Dr Albanin keikalle! Onnea Assi! :D Muut onnettaren suosikit voittivat Pilates-Balanssin tarjoamat ihanat "kauneussuola"-purkit.

Sunnuntai-iltana rankka viikko vaati veronsa ja iski sellainen väsymys, että sänky houkutteli jo yhdeksän aikaan. Pitkien yöunien jälkeen jaksaa taas reippaana uuteen viikkoon...
Vaalityö alkaa käydä kuumimmillaan, ennakkoäänestys alkaa ensi viikolla ja varsinaiseen vaalipäiväänkin on enää vajaa kolme viikkoa!

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Sani sairastaa (ja moni muukin eläin tarvitsee hoitoa!)

Perheemme koira, Parson Russelin terrieri Sani, on kipeä. Sani vietiin alkuviikosta eläinlääkäriin hampaiden puhdistukseen ja samalla oli tarkoitus tarkistaa kehosta löytyviä muutamia rasvapatteja. Yhdestä nisästä ja jalasta löytyi kasvaimet ja loppujen lopuksi ne ja kaksi rasvapattia leikattiin pois. Neljä isohkoa leikkaushaavaa pienessä koira-reppanassa. Myöhemmin yksi haavoista aukesi ja Sani jouduttiin nukuttamaan ja haava tikkaamaan uudelleen.

Sani ei ole koskaan oikeastaan sairastanut, eläinlääkärillä on koko Santun elinaikana käyty lähinnä tarkastuksissa. Siksi onkin niin sydäntä särkevää katsoa, miten rakas hauva on nukutuksen ja leikkausten jäljiltä ihan pyörällä päästään, jalat ei oikein kanna ja kävely on hoipertelevaista kuin vastasyntyneellä bambilla. Päällä Sanilla on kokovartaloverkkopuku suojaamassa haavoija ja päässä pönttö estämässä niiden nuolemisen. Voih. Onneks koira alkaa jo pikkuhiljaa palata omaksi iloiseksi itsekseen. Kasvaimet ja rasvapatit on poistettu, Sani paranee ja tokenee ja loikkii kohta taas elämänsä voimissa. Koko perhe hoivaa ja passaa toipilasta kuin sairasta ihmislasta. :)

Laivakoira Sani

Kaikilla ei käy yhtä hyvin. Hoitoa vaille tai ilman omistajaa jääneet, viranomaisten haltuunottaneet ja luonnonvaraisetkin (rauhoitetut) hoitoa tarvitsevat eläimet päätyvät Turussa usein Turun Eläinhoitolaan. Suomen ainoa kunnallinen eläinhoitola! Joka on aivan tolkuttoman huonossa kunnossa ja aivan liian pieni.

Turkuun on suunnitteilla uusi eläinten hoitokeskus. On ollut jo melko kauan; asia on menossa valtuuston käsittelyyn nyt kolmatta kertaa. Uudesta elänhoitolasta tulee saada myönteinen päätös nopeasti, sellainen oikeasti tarvitaan! Ja sellainen on jo aikaisemmin luvattu.


Miksei tästä kysytty vaalikoneissa?

"Turkuun tarvitaan uusi eläinten hoitokeskus" EHDOTTOMASTI SAMAA MIELTÄ!

Ja sata huutomerkkiä päälle!!!

Aiheesta päivän Turun Sanomissa otsikolla "Ahdastahan siellä oli".

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Töitä, talkoita, Turun Rientoa ja tagliatellea

Viimeiset pari päivää olen valmistellut Felix Abban Ruokamessuille osallistumista. Yllättävän paljon aikaa ja vaivaa menee pienen ja simppelin messuosaston suunnitteluun, toteuttamiseen ja organisointiin. Tänään jo oli melkoiset rakentelut menossa messukeskuksessa, itse messut alkavat perjantaina ja sunnuntai-iltana onkin sitten jo rivakan purkutyön vuoro.

Olen töiden puolesta messuosastolle perjantai- ja lauantai-iltapäivät. Lauantaina ja sunnuntaina noin muuten olisi tarkoitus ehtiä Kirjamessujen puolelle vaalityön merkeissä. Tavattavissa siis Kokoomuksen ständillä.


Tänään talkoilimme kaikkien Turun Riennon jaostojen voimin yhteisen kellarivaraston kimpussa. Saalis oli lähinnä historiallista hometta, mutta kyllä muutamia helmiäkin löytyi, mm. ensiluokkaisia Karhun retro-piikkareita ja täysin käyttämättömiä varmaan n. 70-lukulaisia yleisurheiluasuja. Koripallojaoston naiset aikovat kuulemma ottaa hyötykäyttöön, hienoa! Jonkin verran huonoksi menneitä rekvisiittoja ja esiintymisasuja jouduttiin sydäntä särkien heittämään pois... Joku niitäkin on vapaaehtoistyönään harrastajille joskus väsännyt. Hienoja olivat ja vaivaa on varmasti niiden eteen nähty, varmaankin jotkut jumppareiden äidit ovat joskus niiden kimpussa talkoilleet.

Suomalainen seuratyö ja talkoomentaliteetti onkin jotain, josta kelpaa olla ylpeä! Harrastusmahdollisuudet tarjoavat juuri sellaisia yhteistyömahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä, jonka perään näinä päivinä kuulutetaan. Liikunta ja urheilu ovat paitsi hyväksi terveydelle, myös tärkeää sosiaalista toimintaa. Ne yhdistävät. Seuraverkkarit päällä sitä kuuluu johonkin, ja niitä kantaa ylpeänä.

Viime vuoden lopulla minut valittiin 101-vuotiaan Turun Riennon puheenjohtajaksi, 21-vuotiaana. Valintani uutisoitiin mm. Turun Sanomissa (linkki), ja eikä aikaakaan kun eräs vanhempi herrasmies lähestyi minua, tarttui käteeni ja sanoi vapisevalla äänellä: "Riennon puolesta kuolemaan". Seuratyöllä on niin pitkä historia, että mitäpä minä siitä tietäisin... enkä varmaan ikinä täysin sen merkitystä ymmärräkään. Monet urheiluseurat on perustettu kovin epävarmoina aikoina. Silloin todellista yhteisöllisyyttä on tarvittu, tulevaisuutta on rakennettu yhdessä. Haasteena nuorena puheenjohtajana onkin saattaa seura nykyaikaiseksi, kuitenkin perinteitä vaalien ja historiaa kunnioittaen. Siinä on välillä tasapainoilemista.

Kaivoin seuramme 100-vuotishistoriikin iltalukemiseksi sen jälkeen, kun eräs toinen vanhemman sukupolven urheilumies jutusteli kanssani urheilusta ja seuratyöstä kävelykadulla Kokoomus kuuntelee - tapahtumassa. Vähän hävetti kun en osannut siltä seisomalta nimetä Turun Riennon menestyksekkäintä kilpajuoksijaa. Lasse Virtanenhan se taitaa olla, keskustelukumppanini osasi kertoa. Virtanen juoksi olympiapronssia 5000 metrillä Los Angelesissa vuonna 1932. Sinä vuonna Paavo Nurmi oli julistettu kilpailukieltoon (ruotsalaisten vaatimuksesta), joten Turun Riennon Lasse Virtanen osallistui myös maratonille. Hän joutui keskeyttämään, mutta johti kilpailua reilun 31 kilomertin kohdalla. Myöhemmin herra toimi myös Riennon puheenjohtajana vuosina 1944-1966, melko pitkään siis!

Menneinä aikoina urheiluseurat ovat edustaneet vahvasti myös poliittista yhteisöllisyyttä. Tänä päivänä ainakaan nuoremmat sukupolvet tuskin hirveästi mieltävät, saatikka valitsevat, kotiseuraansa vasemmisto-oikeisto -asetelman mukaan, mutta vanhemman polven puheissa politiikalla on edelleen asemaa. Ja tottahan on että politiikkaa se on urheilupolitiikkakin, ja merkittävää politiikkaa onkin! Turun Riennon 100-vuotishistoriikki tietää kertoa, että "Riento oli --- selkeästi porvariseura, jonka jäseniä elähdytti ajatus Suomen itsenäisyydestä". Mielenkiintoista on muuten myös, että vahvoja erikoisseuroja, kuten tänäkin päivänä merkittävät Turun Naisvoimistelijat ja Turun Palloseura, on saanut alkunsa Turun Riennon vaikutuksesta. Näitä seuroja perustamassa ovat olleet "Riennon vahvat joukot ja omat johtomiehet". Saanpa olla ylpeä puheenjohtaja!
Seurahistoriaan tutustuminen jatkuu...


Työurakan ja talkootöiden jälkeen aion nyt palkita itseni ja ihanan apurini pasta-aterialla Trattoria Romanassa. Nam. :)


PS. Jos turkulainen seurahistoria kiinnostaa enemmänkin, Turun Riennon juhlavuoden kirjajulkaisua "Urheilusta energiaa elämään - Riennon vuosisata 1906-2006" on kyllä saatavilla huokeaan hintaan. Sähköpostilla voi ottaa yhteyttä saarasofia@saarasofia.fi :)

wannabe-ekonomi

Olen mielenkiinnolla seurannut nyt vellovaa talouskeskustelua rahoituskriisin ja sen selvittäjäksi tarjotun roskapankin tiimoilta. Kyllä nyt saa tavallinen kuluttaja ja velallinen olla epävarman tilanteen edessä varovainen ja ihmeissään... Itseltänikin menee puurot ja vellit hetkittäin eri arvioiden edessä sekaisin, vaikka alaa opiskelenkin. Mututuntuma on että taantuma tulee, ehkä lamakin, mutta tuskin yhtä syvä kuin 90-luvulla. Varmaa on vain, että Euroopan rahoituskriisi tuntuu tavalla tai toisella Suomessakin. Suomen talous on sen verran vientivetoinen, että muutokset maailman markkinoilla vaikuttavat. Korot, hinnat, inflaatio, työttömyys... suhdannevaihteluita voi vain arvailla, mutta näin epävarmoina aikoina liikkeitä on entistäkin hankalamaa ennustaa. Ja loppujen lopuksi juurikin epävarmojen ennustusten johdosta talous voi kääntyä suuntaan tai toiseen. Pääasia olisi, että keskustelu pysyy avoimena. Ja pää kylmänä.

Asuntovelallisena mietityttää myös asuntomarkkinat. Nouseeko vai laskeeko? Myydäkö, ostaako vai muuttaa vuokralle? Koitin oikein ottaa asiakseni perehtyä asiaan, mutta sekavia ja ristiriitaisia viestejä on tarjolla. Kaipa totuus on, ettei tällä hetkellä kukaan tiedä, eikä osaa varmasti ennustaa, mihin suuntaan mennään. Paras neuvo lienee nyt vaan pysyä rauhallisena, mutta entä jos sitten odottelee onnen ohi?