torstai 19. marraskuuta 2009

Huonon päivän jälkeen on pakko tulla hyvä.

Pimeys ja harmaus, tai mikä lieneekään, pistää väsyttämään ja viimeaikojen kiireissä on unelle ollut tarvetta. Terveenä onneksi olen (kopkop) pysynyt. Parina aamuna kuitenkin nukuin pommiin, kun en enää herännyt edes kännykkäni ärsyttävimpään kilikolin-herätysräminään. Yhtenä aamuna heräsin puhelimen soittoon, kun puhelimen toisessa päässä radiotoimittaja pyysi osallistumaan suoraan lähetykseen. Eräänä toisena aamuna heräsin "missä sä oot, ootko tulossa?"- puheluun vartin sen jälkeen kun minun olisi jo pitänyt istua palaverissa. Silloin hyppäsin talvisaappaisiin ja rynnistin ulko-ovesta sellaisella vauhdilla, että sisäpuolelle jäivät niin koti-, kuin auton avaimet. Myöhemmin samana päivänä myöhästyin vielä junastakin ja jouduin ajamaan syysräntäsateessa Helsinkiin, sen sijaan että olisin voinut mukavasti junamatkalla valmistautua seminaariin, tai käyttää kaksituntisen matkan jotenkin muuten järkevästi.

No, sekin päivä onneksi päättyi ihan mukavasti ja huonon päivän jälkeen on ollut useampi hyväkin päivä. Erinomainen uutinen on, että pienten hallintokuntien ennaltaehkäisevään työhön aktiivisesti ajamani lisämääräraha näyttäisi olevan tulossa. Jos ja kun niin käy, on monta huonoa päivää pelastettu! Pitkällä tähtäimellä tällainen lisämääräraha ei toki ratkaise "vapaa-aikalautakuntien" surkeaa budjettikehitystä, mutta ainakin se on erittäin tervetullut linjaus näiden toimintojen tärkeydestä.Turhautumisen aste kevenee huomattavasti, kun paasaaminen ja huoli kuullaan, ja otetaan vakavasti. Varsinaisia päätöksiä tehdään sitten budjettivaltuustossa 30. päivä.

Huonoja ja hyviä päiviä on rytmittänyt myös hajanainen graduni kirjoittaminen. Kaikesta huolimatta kirjoitusprojekti etenee ja kasassa on tällä hetkellä noin 50 sivuinen tutkielma, joka sisältää jo tarvittavat osa-alueet teoriasta, metodologiasta ja empiriasta. Nyt pitää vielä kasata vähän "lihaa luiden ympärille", terävöittää teoreettista viitekehitystä, syventää analyysia ja niin edelleen. Gradun palauttamisella ei onneksi ole hirmuinen kiire, valmistuminen häämöttää joka tapauksessa aikaisintaan ensi keväänä. Olen muutenkin ajatellut, että jatkan opiskelijaelämää vielä ensi syksynkin suorittamalla silloin muutamia kielten kursseja. Koska suoritin kaikki pakolliset kielten kurssit heti opintojen alkuvaiheessa, on kielten opiskelu jäänyt viime vuosina vaihto-opiskeluja lukuun ottamatta vähän vähemmälle.

Huononkin päivän, erityisesti kylmän sellaisen, melkovarma pelastaja on liikuntahetki. Olen opetellut nollaamaan ajatuksia liikunnan avulla. Lenkkipolulla on toki hyvä pyöritellä päivän polttavia asioita, mutta vielä parempaa on, jos pystyy hetkeksi unohtamaan ympäröivän maailman ongelmat ja epäkohdat kokonaan. Minulla se onnistuu parhaiten sopivaa keskittymistä vaativilla jooga-, tai tanssitunnilla. Tänään pilaan ensin päiväni laskentatoimen tenttiin lukemisella, sitten pelastan sen sopivalla annoksella aivojennollausliikuntaa.

FC TPS ja Paavo Nurmi

Viimeisten kahden kuukauden aikana on melko paljon ollut esillä FC TPS Turku Oy:n liikuntalautakunnalle esittämä anomus Paavo Nurmen stadionin käytöstä Veikkausliigaotteluihinsa ensi kaudella.

Haluan vielä kertaalleen korostaa asiaan liittyen muutamaa seikkaa. Ensinnäkin, anomus on liikuntalautakunnan näkökulmasta ennen kaikkea vuorojakoperiaatteellinen. Lautakuntahan päättää vuorojakojen yleisistä periaatteista, eikä yleensä siis niinkään ota kantaa yksittäisten vuorojen jakamiseen kaupungissamme. On myös huomioitava, ettei lautakunta ota päätöksessään kantaa niihin seikkoihin, joilla FC TPS on anomustaan perustellut. Toiseksi, ei liene minkäänlaista erimielisyyttä siitä, etteikö Kupittaan stadion olisi kaikkien osapuolten kannalta järkevin ja kestävin vaihtoehto pelata huippujalkapalloa Turussa. Kupittaan aluetta on kehitetty nimenomaan jalkapallon näkökulmasta (ja PN-stadionin aluetta yleisurheilun näkökulmasta). Kolmanneksi koskien Veikkausliigan vaatimuksia: on alusta asti ollut selvää, ettei kaupunki osallistu olosuhteiden parantamiseksi vaadittaviin mahdollisiin investointeihin (liittyen esimerkiksi valaistukseen ja kentän lämmitykseen). FC TPS ei myöskään ole esittänyt tämänkaltaisia toivomuksia. Ja vielä neljänneksi: mikäli FC TPS pelaisi Paavo Nurmella ensi kaudella 13 Veikkausliigaotteluaan, tultaisiin tämä järjestelyt toteuttamaan niin, että pyritään minimoimaan aiheutuvat haitat ja häiriöt yleisurheilulle.  

Lautakunta käsitteli asiaa kaikkiaan kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla anomus jäi pöydälle ja toisella kertaa se palautettiin äänestyksen jälkeen valmisteluun. Tiistaisessa kokouksessamme päätös tehtiin ehdotuksen mukaisesti. Koska asia tuntuu kovasti kiinnostava, laitetaan päätös vielä tähän:
Liikuntalautakunta päätti, että se ei näe vuorojakoperiaatteisiin liittyvää estettä TPS-jalkapallon kauden 2010 Veikkausliigaottelujen pelaamiselle Paavo Nurmen stadionilla, mikäli valmistelutekstissä annetut reunaehdot täyttyvät. Päätöksen vuorojen myöntämisestä tietyille pelipäiville tekee liikuntapalvelukeskus FC TPS Oy:n erillisestä anomuksesta, mikäli neuvottelut Veritas Stadionin käytöstä eivät johda tulokseen. Lisäksi liikuntalautakunta päätti, että vuoroista tehdään erillinen sopimus, joka tuodaan tiedoksi lautakunnalle ja että asia voidaan panna täytäntöön heti mahdollisista valituksista huolimatta.
Päätöksessä viitataan seuraaviin reunaehtoihin, joilla pyritään varmistamaan se, että TPS:n mahdollinen pelaaminen PN-stadionilla aiheuttaisi mahdollisimman vähän harmia yleisurheilulle.
  • Pelattavia otteluita voi olla enintään 13 ja harjoitusvuoroja kentälle ei myönnetä.
  • Jalkapallo-ottelut sijoitetaan järkevästi pääkäyttäjäryhmien ehdoilla. Mikäli ottelut ajoittuvat vähintään kansallisen tason yleisurheilukilpailun kanssa samaan ajankohtaan, vuoro myönnetään yleisurheilulle.
  • Tapahtumassa pitäydytään sulkemasta kenttää yli 8 tunniksi.
  • Tapahtuma ei sulje välikenttää, Karikon lenkkiä, tenniskenttiä tai muita Urheilupuiston yleisiä tiloja.
  • Kentän käyttömaksu määräytyy liikuntalautakunnan hyväksymän voimassa olevan hinnaston perusteella.
  • Asiasta ei aiheudu liikuntalautakunnalle kustannuksia ja että liigalisenssin vaatimaan valaistukseen, kentän lämmitykseen tai muihin rakennus- ja ehostustöihin liikuntatoimi ei osallistu.
  • Vuorot myönnetään vain, mikäli sopua Veritas Stadionin käytöstä ei neuvotteluissa synny.
Pöytäkirjan ko. kohta löytyy kokonaisuudessaan täältä.
 
Tämä FC TPS:n anomus on ollut esillä julkisuudessa ja minäkin olen saanut asiaa monessa mediassa kommentoida. En linkitä medianäkyvyyttä nyt tällä kertaa erikseen.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Kolumni tylkkärissä

Vieraskynä-kirjoitukseni Turun Ylioppilaslehdessä löytyy täältä. 
Nuoret ja nuorten tulevaisuusajattelu

Poliittista uraa aloitellessani olen saanut tottua olemaan ennen kaikkea nuori. Välillä se tarkoittaa, että täytyy huutaa vähän kovempaa, mutta yleensä kaupunginvaltuuston nuorinkin jäsen otetaan päätöksenteossa vakavasti. Vastakkainasettelua syntyykin lähinnä silloin, kun eri osapuolten ajatusmaailmat eivät syystä tai toisesta kohtaa. Erään eroavaisuuden voisi liittää ikäeroon.
Olen nimittäin talouskeskusteluun osallistuessani huomannut, miten eri-ikäiset ihmiset katsovat asioita erilaisella aikakäsityksellä. Yleensä nuoret edustavat pidemmän aikavälin näkökulmaa: osataan katsoa yli ensi vuoden ja yli vaalikauden. Varmaankin juuri siksi, että tulevaisuus koskettaa meitä enemmän. Me löydämme edestämme ne kymmenien miljoonien velat, jotka nyt päätetään ottaa.
Sen sijaan, että keskitytään pohtimaan miten kasvavat sosiaali- ja terveysmenot saadaan ensi vuonna kustannettua, tulisikin keskustelua laajentaa pidemmälle eteenpäin.
Kun kaikki ymmärrämme, ettei Turun taloutta tasapainoteta hetkessä, pitäisi keskustelun painopisteenkin olla kauempana tulevaisuudessa. Se ei tarkoita sitä, ettei tasapainottamiseen tähtääviä päätöksiä pitäisi tehdä heti. Jo kuntalain alijäämän kattamisvelvoite määrää, että vaikeiden päätösten aika on nyt. Mutta tasapainoon voidaan pyrkiä useammalla tavalla: keinoilla, jotka näkyvät heti, mutteivät ole kovin kestäviä, tai vähän pidemmän tähtäimen keinoilla, joiden säästövaikutukset näkyvät tulevaisuudessa. Esimerkiksi satsaukset ennaltaehkäisevään nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntatyöhön tuottavat moninkertaiset säästöt 5-8 vuoden viiveellä. Siinä olisi jo sitä tulevaisuusnäkökulmaa.

Tulevaisuussuuntautuneella otteella päätöksentekoa katsoo myös 30 000 turkulaisen opiskelijan joukko. Ryhmä 30 000 julkaisi ennen vaaleja kunnallispoliittisen ohjelman, jossa tartutaan tärkeisiin asioihin nimenomaan pidemmän tähtäimen näkökulmasta.

Esimerkiksi liikennejärjestelyjen kestävä kehittäminen ja nuorten työllistymisen tukeminen vaativat kaupungilta pieniä satsauksia, mutta maksavat itsensä takaisin tulevaisuudessa. Aktiivinen ryhmä 30 000 on tuonut opiskelijoiden näkökulmaa ohjelman muodossa ansiokkaasti esiin, mutta päätöksentekoon täytyy vaikuttaa myös suoraan. Sen olen jo ehtinyt oppia, että hyvät ohjelmakirjaukset sellaisenaan eivät kehitä yhtään mitään. Kannattaa myös muistaa, että tulevaisuudestamme päättävät sellaiset henkilöt, jotka saavat vaaleissa ääniä. 30 000 opiskelijan äänellä olisi ehkä voinut saada valtuustoon useammankin opiskelijan, tai alta kolmekymppisen.

Onneksi yhteinen näkökulma on kuitenkin mahdollista löytää myös sukupolvien välillä. Toisinaan olen saanut käydä oikeinkin rakentavia tulevaisuuskeskusteluja eri-ikäisten ihmisten kanssa. Pian nähdään jääkö ”tulevaisuuden Turku” -ajattelu vain hienoiksi strategisiksi ohjelmakirjauksiksi.

Saara-Sofia Sutela,
kirjoittaja on Turun kaupunginvaltuutettu ja liikuntalautakunnan puheenjohtaja (kok).

14/09, Vieraskynä

maanantai 9. marraskuuta 2009

Hyvinvointipolitiikka-koulutus

Hyvä ystävä,

Tervetuloa keskiviikkona 11.11. Kokoomuksen Turun Aluejärjestön hyvinvointiseminaariin. Tilaisuudessa käsitellään ennaltaehkäisevää hyvinvointipolitiikkaa. Tilaisuus alkaa klo 18. 


Piiritoimiston alakerrassa aihepiiristä alustaa kasvatuksen teologi Heikki Arikka Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän Kasvatusasiain keskuksesta. Turun kaupungin näkökulman aiheeseen tuovat liikuntalautakunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sutela ja nuorisolautakunnan puheenjohtaja Maija Niskala

Kahvitarjoilu.

Kokoomuksen Turun Aluejärjestö
Varsinais-Suomen Kokoomuksen piiritoimisto, Uudenmaankatu 19 A

torstai 5. marraskuuta 2009

Ajantajusta, vuodenajoista ja lumisateesta

Viime hetken tekijä kun kerran olen, sain talvirenkaat vaihdetuksi juuri sopivasti kun säätiedotus lupasi huomiseksi jopa lumisadetta! Lunta soisi kyllä vähän tulevankin, vaikka sitten ihan hetkeksikin vain. Ulkona kun on niin pimeää ja mustaa, lumi toisi edes vähän valoa. Ja fiilistä talvesta. 

Elän oikeastaan vain kahta vuodenaikaa: kesää ja talvea. Jo varhain keväällä alan puhumaan alkukesästä ja loppukesä kestääkin mielestäni melkeinpä siihen asti, että on kaivettava talvivaatteet kellarista. Pidän kyllä välivuodenajoistakin, mutta en oikein osaa suhtautua niihin samalla tavalla. Talvella odotan kesän purjehdussäitä ja kesällä suunnittelen tulevan talven hiihtoreissuja. Lumentuloon suhtaudun samalla lapsenomaisella innokkuudella kuin kummityttöni, joiden kanssa käymme yhdessä laskemassa pulkkamäkeä. (Hyvää hyötyliikuntaa muuten!)

Seuratoiminnan ja opiskelujen osalta sen sijaan ajantajuni mieltää vuoden kulun täysin kevätkauteen ja syyskauteen. Järjestötoiminnan ja opiskelun näkövinkkelistä kesä ja talvi ovatkin ne välivuodenajat: jonkinlainen taukotila, jolloin ei tapahdu juurikaan mitään. En suunnittele vuottani; esimerkiksi kokousrytmiä suinkaan kvartaaleihin, vaan kevät- ja syyslukukausiin. Keväällä toimintakertomus ja tilinpäätös, syksyllä toimintasuunnitelma ja talousarvio. Ja niin edelleen. Asiaa monimutkaistavat vielä erilaiset sääntökäytännöt. Seurassamme ollaan nyt organisaatiomuutoksen myötä siirtymässä kevät- ja syyskokouskäytännöstä yhden vuosikokouksen käytäntöön, jolloin kaikki sääntömääräiset asiat käsitellään yhdellä kertaa.

Valmentajana katson ajankulua vieläkin eri suunnasta. Kun voimistelutoiminnassa vuosi jaetaan kausiin ajattelen peruskuntokautta, lajiharjoittelukautta, kilpailuihin valmistavaa kautta, kisakautta jne. Suunnittelua ja toimintaa rytmittävät harjoitusajat ja kilpailukalenteri. (Joukkuevoimistelussa tosin jaotellaan kilpailut vielä  kevään ja syksyn mukaan: keväällä kilpaillaan vapaaohjelmilla ja syksyllä välineellä.)

Ja vaikka opiskelijana tulee suunniteltua opintoja lukukausien ja vuoden neljän periodin mukaisesti, ei opintopisteitä yleensä ropise kovin tasaisesti. Opintojen etenemistä rytmittävät kurssitarjonta ja kurssien sisäiset deadlinet. Periodin loppu on aina helvetillistä kiirettä. Äkkiä kasaan kolme esseetä, kaksi raporttia ja ryhmätyö. Yleensä viimeisenä iltana, vaikka kuinka ennakoisi ja suunnittelisi. Missä onkaan ajantajuni silloin, kun taas kerran havahdun tenttiä edeltävänä päivänä metsästämään määriteltyä kirjallisuutta ja artikkelikokoelmia? Ja gradua kirjoittaessa se ajantaju vasta katoaakin. Paitsi että hinkkaan huomaamattani jotain otsikon muotoilua puolisen tuntia, havahduin järjestelmällisestä aikataulutuksesta huolimatta siihen, että ensimmäinen deadline on viikon päästä enkä ole päässyt analysoinnissa vielä alkuun. (Onneksi on viime tinka.)

No niin, ja kaikki tämä vain selittääkseni, lähinnä kai itselleni, miksi myöhästyin tänään aamun joogatunnilta ja miksi todennäköisesti joudun taas huomenna kiirehtimään aamuiseen tapaamiseen ja sieltä luennoille. Ajantajuni on mennyt sekaisin vuodenajoista. Ja huomenna sataa lunta.





Tässä hymyillään laskettelureissulla ja on talvi vuonna 2006 tai 2007.



Tässä nautitaan purjehduskeleistä vuonna 2005. Olisikohan alku- vai loppukesä?

tiistai 3. marraskuuta 2009

Puhetta ennaltaehkäisyn puolesta

Ensi vuoden talousarvion ja vuosien 2010-2012 taloussuunnitelman käsittely valtuustossa lähenee ja siksipä olenkin puolustanut ennaltaehkäisyn asiaa viimeaikoina vähän kaikilla mahdollisilla foorumeilla. Aiheeseen liittyvä julkilausuma löytyykin jo täältä päiväkirjasta ja eilen pidin hyvin samansisältöisen puheenvuoron valtuustossa.

Eilisessä valtuustossa budjettiesitys oli ainoastaan informaatiotasolla, eli kokoukseen ei vielä liittynyt päätöksentekoa asiasta. Koska tarkoitus oli lähinnä esittää kysymyksiä kaupunginjohtajan esityksestä, rajasi puheenjohtaja puheenvuorojen pituuden kahteen minuuttiin. Kovinkaan syviä pohdintoja ei siinä kohtaa ollut siis mahdollista esittää, eikä niiden paikka kyseisessä kokouksessa varmasti olisi ollutkaan.

Mitään varsinaista puhetta en siis tällä kertaa ollut kirjoittanut, mutta esitin asiani  muutaman ranskalaisen viivan tukemana. Toin esille tutut tärkeät pointtini koskien liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimien budjettikehitystä:
  • Talouden tasapainottaminen vaatii kykä katsoa asioita pidemmällä näkökulmalla, eli kuluvan valtuustokauden yli.

  • Tilanne on tällä hetkellä se, että sosiaali- ja terveysmenot muodostavat jo nyt yli puolet kokonaisbudjetista ja kasvun on arvioitu jatkuvan voimakkaana (arvion mukaan tätä menoa sote-menot muodostavat jopa 73% budjetista vuonna 2020!).

  • Samaan aikaan pienten ennaltaehkäisevien hallintokuntien budjetit ovat saaneet tyytyä nollakasvuun, tai liikuntatoimen osalta jopa negatiiviseen kasvuun.

  • Ryhmien välisessä sopimuksessa ja kaupungin toimintaa ohjaavissa hyvinvointiohjelmissa korostetut kauniit puheet ennaltaehkäisyn merkityksestä eivät siis näy missään. Pikemminkin päinvastoin: jo ennestään pienistä budjeteista ollaan nyt jälleen leikkaamassa.

  • Vähintäänkin olisi kohtuullista, että ko. hallintokunnat saisivat itse päättää mistä annetut säästöt ovat löydettävissä sen sijaan, että leikkaukset ohjataan suoraan esim. avustustoimintaan.

  • Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimien leikkaukset ovat kaupungin mittakaavassa pieniä summia. Kyse on kymmenistä-, tai sadoista tuhansista. Yhteensä puhutaan maksimissaan puolesta miljoonasta eurosta. (Varsin marginaalinen summa siihen nähden, että kaupunki joutuu jo nyt ottamaan kymmeniä miljoonia euroja lisää velkaa pelkästään ensi vuonna.)

  • Kyseessä on siis pienet summat, jotka kuitenkin heikentävät ennaltaehkäiseviä palveluita merkittävästi. Sellaisia palveluita, jotka tuottaisivat moninkertaiset säästöt muutaman vuoden viiveellä!!

  • Jos katsotaan edes vähän pidemmällä tähtäimellä, ei siis pitäisi säästää pienten hallintokuntien budjeteista. Kaupungille on edullisempaa suunnata resursseja niihin nyt, kuin maksaa leikkauksista aiheutuvia kustannuksia myöhemmin. (Kuten edelleen maksetaan 90-luvun laman vastaavista virheistä.)

  • Pienten hallintokuntien budjetit ovat viimeisten vuosien aikana pitäneet aina ja niiden toiminta on jo nyt äärimmäisen kustannustehokasta. Ennaltaehkäisevistä toimista säästäminen ei ole sitä kauaskantoista talouden tasapainottamista, johon meidän pitäisi nyt yhdessä tähdätä.
Samalla kysyin myös opetustoimeen kohdistuvien leikkausten vaikutuksista ryhmäkokoihin. Tätä kysyivät muutkin, asia on meille tärkeä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Nuoret komeetat

Tämän päivän Turun Sanomissa (TS 1.11) on koko sivun juttu nuorista kuntapäättäjistä. Hienoa, että alueemme nuoria luottamushenkilöitä nostetaan esille! Haastateltavina ovat nuorisolautakunnan pj., kokoomuksen Maija Niskala, sekä SDP:n V-S piirin järjestösihteeri Pasi Ahola. Neljä alle 30-vuotiasta Turun kaupunginvaltuutettua on mainuttu sivupalkissa: allekirjoittanut Saara-Sofia Sutela (kok), Katriina Kerttula (kok), Mikaela Sundqvist (vihr) ja Johannes Yrttiaho (vas).

Aivan mainossa jutussa tuodaan  nuoria yhdistävinä asioina esille esimerkiksi huoli ympäristöasioista ja kyky katsoa päätöksiä pidemmällä tähtäimellä. Nämä asiat nousevatkin kaikkein selvimmin esille eri-ikäisten valtuutettujen näkemyseroissa. Nuori poliitikko saa joka paikassa tapella siitä, että päätöksenteossa uskallettaisiin katsoa edes vähän pidemmälle kuin kuluvalle vaalikaudelle! (Kuten itse saan jatkuvasti puolustella ennaltaehkäisyn tärkeyttä juurikin talouden tasapainottamisen välineenä tulevaisuudessa...huoh.) Juuri siksi nuoria tulisikin saada lisää mukaan päätöksentekoon! Kun ihmetellään, miksi yli 30 000 opiskelijan kaupungista valtuustoon valikoituu vain neljä alle kolmekymppistä, ei syytä oikein voi hakea mistään muualta kuin nuorten äänestysaktiivisuudesta. Valtuustoon pääsevät ne, jotka saavat taakseen suurimman luottamuksen äänestäjiltä.


Poliittiseen päätöksentekoon pääsee kuitenkin mukaan ylipäänsä aktiivisella toiminnalla. Usean jutussa mainitun nuoren kuntapäättäjän kohdalla valtuustopaikka ei auennut, mutta aktiivinen toiminta ja asioihin tarttuminen ovat avanneet ovia tärkeille paikoille. Ja juuri niinhän sen pitääkin mennä!

"Yhdenkään valtuustopuolueen kunnallisjärjestöä ei johda alle 30-vuotias", TS:n jutussa vielä mainitaan. Se pitää paikkansa, mutta sen verran tähän nyt lisäisin, että nuoret ovat kyllä ainakin Kokoomuksen Turun Aluejärjestön hallituksessa ihan mukavasti esillä. Vaikka järjestön puheenjohtajaa ei voida nuoreksi laskea niin varapuheenjohtajan kyllä jo voi: kuluvalla kaudella varapuheenjohtajana toimin nimittäin minä! Lisäkseni hallituksessa on vaikuttanut kolme alta kolmekymppistä ja nuorten määrä pysyy (osin mandaattipaikkojen ansiosta) samana myös syyskokouksessa valitun uuden hallituksen kokoonpanossa. Huomionarvoista voisi olla myös se, että Turun Kokoomuksen poliittinen sihteeri on 26-vuotias Joonas Kallio.

















TS:n jutun toisessa puolessa toivotaan nuoria komeettoja maakunnan taivaalle ja heitellään nimiä Varsinais-Suomen vaalipiirin nuorista poliittisista lupauksista. Nuoria kyllä todellakin tarvittaisiin laskemaan alueemme kansanedustajien keski-ikää. Kymmenen alueemme nuorta vaikuttajaa koristaa jutun kuvitusta tähti pään takana, minä yhtenä komeettana keskellä. (Tiedoksi siltä varalta, että joku ei tunnistanut minua kuvasta tuimassa ilmeessä, hiukset tiukalla ponnarilla ja silmälasit päässä...:))

Kun Turun Sanomat kerran aloitti nimien heittelyn, niin ajattelin listata jutussa mainitut "kollegat" tähän, jos joku ei vaikka paperiversiota ole nähnyt (verkkoversiosta en juttua löytänyt). Listasin myös nykyiset luottamuspaikat, iät, sekä äänimäärät viime kunnallisvaaleissa sikäli kun tiedän, jutussa oli mainittu, tai oli kohtuullisen helposti löydettävissä.

KOKOOMUS
Saara-Sofia Sutela, 23v., Turku, kaupunginvaltuutettu, liikuntalautakunnan pj., Kokoomuksen Turun Aluejärjestö vpj., ääniä kunnallisvaaleissa 2008: 534
Katriina Kerttula, 24, Turku, valtuutettu, ymp.- ja kaavoituslautakunnan jäsen, ääniä: 331
Maija Niskala, 24, Turku, nuorisolautakunnan pj., 223
Tuomas Viljamaa, 24, Turku, V-S Kokoomusnuorten pj, 170
Matti Rantanen, Naantali, kaupunginhallituksen jäsen, 222
Annika Viitanen, 23, Salo, valtuutettu, 177

VIHREÄT
Mikaela Sundqvist, 26, Turku, valtuutettu, ymp.- ja kaavoitusltk jäsen, 335
Sini Terävä, 25, Turku, liikuntalautakunnan jäsen, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden toinen pj., 239
Ville-Veikko Mastomäki, 25, Turku, ymp.- ja kaavoitusltk jäsen, 244
Saara Ilvessalo, 20, Turku, Turun Vihreät nuoret pj., 200
Katja Sauvola, 27, Turku, TYY:n pääsihteeri, 190
Samuli Lintula, 29, Turku, kh:n varajäsen, 134
Aleksi Laine, 25, Turku, 144
Aapo Rantanen, 29, Turku, nuorisolautakunnan jäsen, 128
Emma Kolu, Turku, 86

SDP
Ahmed Al Chibib, 24, Turku, nuorisolautakunnan vpj., 200
Toni Eklund, 26, Turku, joukkoliikenneltk jäsen, 134
Pasi Ahola, 28, Turku, kh:n varajäsen, SDP:n V-S piirin järjestösihteeri, 76
Juuso Alatalo, Mynämäki, V-S Demarinuoret pj., 54

KESKUSTA
Matias Ollila, 26, Turku, V-S Keskustanuorten pj., maakuntahallituksen jäsen, 76
Annika Saarikko, 25, Turku (ei ehdolla kunnallisvaaleissa 2008)

VASEMMISTOLIITTO
Johannes Yrttiaho, 28, Turku, valtuutettu, opetusltk jäsen, tarkastusltk jäsen, 436
Li Andersson, 22, Turku, kulttuuriltk jäsen, 175
Elias Laitinen, Turku (ei ehdolla kunnallisvaaleissa 2008)
Terhi Vesterinen, Naantali, valtuutettu, 103
Sanna Lovén, Uusikaupunki, valtuutettu, 83

RKP
Anniina Pirttimaa, 25, Turku, kh:n varajäsen, 201

PS
Heikki Tamminen, 27, Salo, Perussuomalaiset Nuoret toiminnanjoht., V-S Perussuomalaiset nuoret pj., (ei ehdolla kunnallisvaaleissa 2008)
Lea Vainiotalo, Laitila, valtuutettu, 65

Pahoittelen jo etukäteen mahdollisia virheitä listauksen tiedoissa. Korjauksista tai lisäyksistä voi ilmoittaa esim. kommenttilaatikossa tai sähköpostilla saarasofia@saarasofia.fi.

EDIT. Varsinainen juttu löytyykin verkosta täällä.