maanantai 15. kesäkuuta 2009

Puheeni päivän valtuustossa

Terveisiä kaupunginvaltuuston kokouksesta! Olemme tällä hetkellä kohdassa 4 ja esityslistalla on kaikkiaan 35 kohtaa. Huhhei, yöhön asti taitaa mennä.

Juuri nyt valtuustossa keskustellaan lisätalousarvion täytäntöönpanosta ja pidin äsken puheen tuoden esille liikunnan ennaltaehkäisevää merkitystä ja liikuntatoimen näkökulmaa esitettyihin lisätalousarvion toimeenpanoehdotuksiin:

(puhe valtuustossa 15.6.)

Arvoisa puheenjohtaja,

Koska ennaltaehkäisevien toimien yhteiskunnallista merkitystä tulisi mielestäni aikaisempaa huomattavasti laajiemmin korostaa, olisin toivonut liikunnan ennaltaehkäisevän merkityksen näkyvän jollakin tavalla lisätalousarvion määrarahoissa ja toimeenpanoehdotuksessa.

Kuten tiedämme, liikunnalla on positiivisia vaikutuksia: ei ainoastaan terveyttä edistävinä toimenpiteinä, vaan myös laajasti sosiaalisia ongelmia ehkäisevinä toimina. Erityisesti vaikeina aikoina on tärkeää tarjota kaupunkilaisille mielekästä ja yhteisöllisyyttä korostavaa tekemistä.

Sosiaali- ja terveysministeriö onkin viime vuonna arvioinut vähäisen liikunnan aiheuttamiksi kustannuksiksi n. 250 miljoonaa euroa vuodessa. Tästä voidaan laskea liikkumattomuuden aiheuttavan Turussa lähes yhdeksän miljoonan euron kustannukset vuositasolla.

Ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovatkin erityisen tärkeitä tällaisina aikoina. Säästöt esimerkiksi liikunta-, kulttuuri-, nuoriso- ja opetuspalveluissa aiheuttavat suhteessa vielä paljon suurempia kustannuksia tulevaisuudessa, tuleville sukupolville. Kaikki me ymmärrämme, että tähän ei ole varaa.

Tässä suhteessa on valitettavaa, ettei liikuntatoimen toivomuksia lisätalousarvion toimeenpanosta olla kyetty ottamaan huomioon. Huomionarvoista on, että liikuntatoimi oli yksi niistä hallintokunnista, jotka olisivat päässeet säästötavoitteisiin myös ilman lomautuksia. Nyt henkilöstösäästöt aiheuttavat heikennyksiä palveluihin: esimerkiksi erityisen valitettavia uimahallien sulkemisia.

Liikuntalautakunta esitti myös, että nk. seniorikortin ikärajan alennuksesta olisi luovuttu. Kaupunginhallituksessa päädyttiin kuitenkin siihen, että seniorikortti toteutetaan kuten valtuustossa on aikaisemmin päätetty ja näin ollen ko. liikuntakortti muutetaan koskemaan kaikkia 65-vuotta täyttäneitä eläkeläisiä.

Tämä päätös merkitsee liikuntatoimelle huomattavia lisäkuluja ensi vuodelle. Valitettavasti vastaavaa lisämäärärahaa n. 125 000 euroa ei olla ohjaamassa liikuntatoimelle ja päätöksen toimeenpanemiseksi joudutaan etsimään vaadittavat varat liikuntatoimen sisältä muista toimista.

Seniorikortinkin osalta suurin palveluntuottaja on Impivaaran uimahalli, joka on pois käytöstä ainakin tulevat 2 vuotta. Tästä johtuen onkin pulmallista löytää nousevalle kortin käyttäjämäärälle korvaavia uinti- ja kuntosalipalveluja. Toki vastaavasti myös liikuntatoimen tulonmenetys pienenee hieman aikaisemmin arvioidusta, koska palveluita ei pystytä tarjoamaan lähellekään riittävästi.


Arvoisa puheenjohtaja,

Nämä seikat halusin tuoda esille koskien lisätalousarvion täytäntöönpanoa liikuntatoimen osalta, liittyen myös siihen paljon puhuttuun arvokeskusteluun mitä on käyty säästötoimenpiteistä, etenkin ennaltaehkäisevien ja korvaavien toimenpiteiden välillä.

Ymmärrän kuitenkin, että ko. päätökset ovat osa suurempaa kokonaisuutta ja nyt käsiteltävä esitys on monien kompromissien summa. Kaikkien hallintokuntien ja koko kaupungin yhteinen etu on, että kaupungin talous saadaan tasapainotettua ja tiedän kyllä, että liikuntatoimi pystyy elämään näiden päätösten kanssa. Kaikkien hallintokuntien tulee ottaa vastuu omien menojen karsimisessa ja osallistua säästötalkoisiin. Liikuntatoimessakin pyritään nyt annetuilla alemmilla resursseilla turvaamaan laadukkaat ja monipuoliset liikuntapalvelut kaupunkilaisille jatkossakin.

torstai 11. kesäkuuta 2009

8 päivää, 8 kokousta

Nyt on meneillään pieni kokousputki:

Keskiviikko: kevätkokous
Eilen kokoustimme Turun Riennon hallituksen kanssa, jonka perään istuttiin seuran sääntömääräinen kevätkokous. Historiallisen kokouksesta teki uusien sääntöjen hyväksyminen, jonka johdosta aloitamme syyskauden uudenlaisella organisaatiorakenteella. Olen uudistuksesta kovin innoissani ja uskon että tässä on hieno paikka laajemmallekin uudistukselle seuratyössä. Toinen ilahduttava asia on seurallemme myönnetty opetusministeriön suora seuratuki, jonka ansiosta seuraamme saadaan syksystä alkaen palkattua päätoiminen toiminnanjohtaja! Hänen työtehtävänsä tulevat pääasiassa keskittymään koripalloyhdistyksen asioihin, mutta tuki on kaikin puolin upea asia koko seuralle! (Näistä aiheista lyhyt lehdistötiedote alla.)
Kokouksen jälkeen jäimme porukalla Kupittaalle keilaamaan. Tuli taas todistettua miten surkea kyseisessä lajissa olen, mutta hauskaa oli!

Torstai: parlamentti
Tänään oli uuden
seuraparlamentin ensimmäinen kokous. Istun seuraparlamentissa liikuntalautakunnan jäsenenä, mutta toiminta on sikäli tuttua, että olen aikaisemmin ollut toiminnassa mukana parlamentin varajäsenenä. Kävimme oikein hyvää ja oikeansuuntaista keskustelua seuraparlamentin toiminnan kehittämisestä. Parlamentin rooli on viimevuosina ollut hakusessa eikä tätä voimavaraa olla osattu hyödyntää tarpeeksi laajasti. Kävimmekin keskustelua siitä, mikä on seuraparlamentin tarkoitus ja rooli suhteessa kaupungin liikuntastrategiaan ja esimerkiksi liikuntalautakunnan työskentelyyn. Tuntuu, että yhteinen tahto toiminnan kehittämiseksi on kaikilla osapuolilla vahva ja olen varma että seuraparlamentin toiminta saadaan tällä kaudella lähtemään uuteen nousuun. Nyt jos koskaan! Lienee selvää, että koen itse seuratyön erittäin tärkeäksi osaksi kaupungin liikuntakenttää. Myös lautakunnan strategiatyön yhteydessä on noussut esille kolmannen sektorin tärkeys. Kokouksen jälkeen vietimme iltaa yhdessä liikuntalautakunnan ja seuraparlamentin jäsenten kanssa: ohjelmassa oli tutustumista, keskustelua ja makkaranpaistoa.

Perjantai: hallitus
Huomenna matkaan Tampereelle, jossa ensimmäisenä vuorossa on Suomen Voimisteluliitto Svolin hallituksen kokous. Hallitus valmistelee samalla mm. strategisia linjauksia seuraavan päivän toiminnansuunnittelua varten. Keskustelun alla on myös viestintää, harrastestrategiaa, arvokisaedustajien valintaa ja Olympiakomitean hankeasioita.

Lauantai: toiminnansuunnittelu
Lauantaina Svoli-viikonvaihde jatkuu koko liiton yhteisellä toiminnansuunnittelulla. Toimihenkilöt ja luottamushenkilöt kaikilta Svolin alueilta kerääntyvät Varalan urheiluopistolle suunnittelemaan suuntaviivoja vuodelle 2010.

Sunnuntai: työryhmä
Viikonlopun viimeinen kokous on Svolin nuorten voimistelun työryhmän kokous. Ensimmäistä kertaa työryhmämme kokoukseen osallistuu myös nuorten toiminnan edustaja kaikilta alueilta, hieno juttu! Aiheina on esimerkiksi tanssikilpailut, alueelliset ja valtakunnalliset Svoli Showt, sekä Nuoren Suomen hankerahoituksen hakeminen.

Maanantai: valtuusto
Tulossa oikea maratonvaltuusto! Esityslista on melko pitkä ja ainakin lisätalousarvion täytäntöönpano tullee aiheuttamaan paljon pitkiä puheenvuoroja... Listalla on muitakin isoja asioita, mm. kouluverkon uudistus. Palataan niihin.

Tiistai: lautakunta
Tiistaina kokoustamme liikuntalautakunnan kanssa koko päivän. Aamusta aloitamme strategiatyöstöllä ja illalla pidämme normaalisti ryhmäkokoukset ja varsinaisen lautakunnan kokouksen. Pitkähkö esityslista sisältää mm. joitakin hankintoja ja avustuksia, sekä ensi vuoden liikuntapaikkainvestoinnit.

Keskiviikko: johtokunta
Kokousputki päättyy Turun Riennon Voimistelujaoston johtokunnan suunnittelupäivällä. Tarkoitus on paitsi suunnitella syksyn toimintaa ja pidemmän tähtäimen tavoitteita, myös viettää yhteistä aikaa rennommissa merkeissä. Siksipä johtokunta kokoontuukin mökillämme Paraisilla: suunnitelmissa on kokouksen jälkeen saunomista ja grillausta kodassa.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Turun Riento uudistaa organisaatiorakennettaan

Turun Riento ry
www.turunriento.fi

LEHDISTÖTIEDOTE
julkaisuvapaa heti


Turun Riento uudistaa organisaatiorakennettaan

Vuonna 1906 perustetun urheiluseura Turun Riento ry:n hallitus on hyväksynyt organisaatiomuutoksen mahdollistavat yhdistyksen uudet säännöt. Hallitus kokoontui Turun Riento ry:n sääntömääräisen kevätkokouksen yhteydessä tänään 10.6.

Uusien sääntöjen myötä kaikki Turun Riennon jaostot ovat rekisteröitymässä omiksi yhdistyksikseen, jonka jälkeen ne liittyvät Turun Riento ry:n jäseniksi lajiyhdistyksinä. Myös vuonna 1993 Turun Riennosta erkaantunut Turun Riennon Taitoluistelu ry liittyy takaisin emoseuran jäseneksi. Perustajajäsenet ovat täten Turun Riennon Koripallo ry, Turun Riennon Voimistelu ry, Turun Riennon Taitoluistelu ry ja Turun Riennon Keilailu ry.

Uudistuksen tarkoituksena on selkeyttää seuran rakennetta, sekä mahdollistaa perinteikkään seuran toiminnan nykyaikaistaminen. ”Erityisen hienoa on, että kaikki lajit ovat sitoutuneet uuteen malliin. Vaikka lajit nyt erkaantuvatkin omiksi yhdistyksikseen, uskomme, että uudistus mahdollistaa myös lajien aikaisempaa tiivimmän yhteistyön”, kommentoi Turun Riennon hallituksen puheenjohtaja Saara-Sofia Sutela.

Kevätkokouksen yhteydessä seurassa iloittiin myös Turun Riennolle myönnetystä suorasta seuratuesta. Opetusministeriön liikuntayksikön myöntämällä tuella seuralle on palkattu päätoiminen toiminnanjohtaja. Toimessaan 1.8. aloittavan toiminnanjohtajan työnkuva rakentuu pääasiassa koripallon saralle.

Lisätietoja:
Saara-Sofia Sutela
040 7322 542
saara.sutela@tse.fi

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Suomen suvi kuvina






















Viime päivinä Suomen suvi on näyttänyt aika pitkälti tältä... harmaata, sadetta, tuulta ja koleaa. Hyvä puoli on se, että sellaisina päivinä ei harmita istua sisällä. Tarkoitukseni on kesän aikana saada rustattua kasaan gradun teoriaosuutta ja ainakin itseni tuntien tiedän, että paras etenemistahti on juuri sellaisina päivinä kun autuas aurinko ei paista täydellä terällä. Tänä kyseisenä päivänä osallistuimme ystäväni kanssa Turun Taidemuseon Turhan tärkeys -näyttelyn avajaisiin. Avajaispuheen piti kulttuurilautakunnan pj. Elina Rantanen, joka puheessaan ansiokkaasti pohti turhuuden tärkeyttä; sitä mikä oikeastaan on turhaa ja miten tärkeää turha usein voikaan olla...
Kuvan otti ystäväni Elina S., jonka kanssa suuntaamme seuraavaksi katsastamaan Wäinö Aaltosen museossa huomenna avautuvan Merkit ja tyhjyys - näyttelyn (Leonhard Lapin).
-
Vanhempani ovat molemmat kotoisin Oulusta ja aina pienenä kesä alkoi perinteisesti kesämatkalla Ouluun. Viime vuodet olen ollut sen verran tiukasti kiinni kesätöissä, että mummolareissut ovat välillä jääneet, mutta tänä kesänä palasin takaisin perinteiseen kesän aloitukseen ja lähdin heti Ruotsista palattuani ajamaan kohti pohjoista.



















Äidinisä Jukka-pappa on intohimoinen purjelentäjä. Olen lennellyt vuosien aikana useampia kertoja, kerran Oulusta Turkuunkin! Ohjaamaankin olen päässyt, mutta siinä olisi vielä harjoiteltavaa... Pappa on niin tasainen ja turvallinen pilotti, että oikestaan istun mieluummin vain kyydissä. :)


















Oulun keskustan maamerkki on tämä Rotuaarin pallo. Nyt Oulussa on keskusteltu kaupungin kehittämishankkeiden yhteydessä siitä, että pallo poistettaisiin uudempien suunnitelmien tieltä. Seppo Valjuksen palloveistos on varmaankin Oulun suosituin treffauspaikka: "tavataan pallolla", tavataan sopia. Kaupunkilaiset ovat nyt aktivoituneet pallon puolesta ja tuntuvat toivovan ettei keskustan tunnusmerkistä jouduttaisi luopumaan.
Rotuaarin pallon takana sijaitsee muuten Café Antell, josta saa ihanaa omenahyvettä - klassikko ja ihan must jokaisella Oulun reissulla!




















Merenranta Nallikarissa on myös vakiopaikkoja Oulussa. Tällä kertaa oli sen verran kova tuuli ettei auringonpalvojia juurikaan näkynyt. Sen sijaan rannan olivat vallanneet lukuisat leijalautailijat. Puuha näyttää kivalta, näitä näkyi paljon myös San Franciscon tuulisilla rannoilla!






















Kun molemmat mummolat, sukulaiset ja torinrannalla päivystävä polliisi oli kaikki hyvillä mielin kierretty, ostettiin kaksi kiloa tuoreita mansikoita ja suunnattiin mökille. Isovanhemmillani on pieni punaunen hirsimökki Pattijoella, jokunen kymmenen kilometriä Oulusta etelään. Ja kyllä siellä sielu lepää! Ihana aurinkoinen, rauhallinen kesäviikonloppu. Ainoana häiriötekijänä alkukesästä ärhäkät hyttyset - onneksi niitäkin pääsi merelle karkuun.




















Savusaunan jälkeen pulahdettiin pehmeään jokiveteen.


























Illalla nautittiin leppoisasta kesäillasta.
























Tietenkin paistettiin lättyjä!





















Ja käytiin myös veneretkellä: retkikassiin pakattiin kahvit ja makkarat.
-
Näin alkoi kesäni - muuten kolmeen vuoteen ensimmäinen kesä Suomessa!
Ah, Suomen suvi!
-
Onnea kaikille valmistuneille ja koulunsa päättäneille ja aurinkoista kesää kaikille!

maanantai 18. toukokuuta 2009

Tenttiviikko vie voimat (ja rahat)

Tenttiviikko kyllä lamauttaa onnistuneesti kaiken muun, varsinkin sosiaalisen, elämän. Kevään kovin pänttäysurakka alkoi tänään kun suoritin tenttiviikon ekan kuulusteluni. Edessä vielä neljä ja lisäksi yksi laaja loppuraportti. Ensi viikolla pyörähdän Ruotsissa tekemässä vaihtojaksoni viimeiset tentit, sitten saa kesä alkaa!

Tänään rustasin tenttisalissa vastauksia kysymyksiin uusiutuvasta energiasta ja kansalaisjärjestöjen (NGOs) muuttuvasta roolista globaalissa yhteiskunnassa. Huomenna vuorossa on taloussosiologiaa matkailun näkökulmasta. Perjantaina odottaisi peräti kaksi tilastomatematiikan tenttiä - onneksi välissä on helatorstai! Sitten Ruotsiin vastailemaan kestävän kehityksen kysymyksiin, kirjallisesti ja suullisesti.

Linköpingin tenttien vuoksi olen estynyt osallistumaan ensi keskiviikkona järjestettävään seurafoorumiin. Alustajana siellä on Juhani Tamminen, agendalla ajankohtaisten asioiden lisäksi myös uuden seuraparlamentin valitseminen. Foorumin jälkeen ministeri Stefan Wallin saapuu tilaisuuteen julkistamaan alueemme seurat, joille on myönnetty suoraa seuratukea. Oma seuramme on ehdokkaiden listalla ja voitte uskoa että toivoisin olevani paikalla kuulemassa miten meidän kävi!


PS. Tentteihin lukuun liittyen vielä pieni nyanssi kirjaston säännöistä. Kauppakorkean kirjastosta saa lainata yöksi lukusalikappaleita kirjaston sulkemisaikaan. Palautus on sitten seuraavana aamuna kirjaston auetessa. Kurssikirjoja on yleisesti melko huonosti saatavilla, joten yönylilainaaminen lienee kohtuu yleistä... ja ilmeisesti palauttaminen on joskus aiheuttanut ongelmia.

Koska huomiseen tenttiini ei ollut kirjoja enää saatavilla ja varauslistakin oli jo melko pitkä, lainasin tenttikirjojeni lukusalikappaleet viikonlopuksi. Kun aamulla iskin kirjat palautustiskiin klo 9.09 (tai jotain) iski tiskin takana oleva neiti takaisin 90 euron myöhästymismaksun, 30€/kirja! Siis 90 euroa 9 minuutista?!

Ja tämä siitäkin huolimatta, että toisinaan kirjasto (ainakin kuulemani mukaan) avaa itsekin ovensa aamuisin jokusen minuutin myöhässä. Minä en saanut ymmärrystä ja jouduin laahustamaan lukusaliin melken satasen köyhempänä opiskelijana. Kyllä harmitti! Ymmärrän toki että samat säännöt kaikille jne jne... mutta hei kuitenkin! Kirjastoneidin mukaan kyse on ylioppilaskunnan asettamasta ehdottomasta säännöstä.

Pienestä ajasta aika iso summa kun kukaan ei edes ollut ko. kirjoja venailemassa.... Ehkäpä elämäni kalleimmat minuutit! (tai ei ehkä sittenkään - en suosittele myöskään suomalaisen mokkulan käyttämistä ulkomailla, edes kokeilumielessä!) Myöhästymismaksusta oli kyllä ollut lappu hyllyn seinällä, tiskin takaa huomautettiin, mutta ei pistänyt silmääni. Tietämätön kun olen ja vielä blondi. Huoh.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Tuunaa ohjelma!

Jokos te kaikki olette käyneet tutustumassa kokoomuksen eurovaaliteemoihin sloganilla "Into, tieto ja taito tekevät pienestä suuren"? Kampanjasivut ja "dynaaminen vaalikone" ovat auki täällä. Sivuilla voi tietenkin tutustua kokoomuksen erinomaisiin ehdokkaisiin, oma suosikkijuttuni saitilla on kuitenkin tuunatut vaaliohjelmat! Vähän niinkuin pääsisi ehdokkaiden omien muistiinpanojen kautta tiirailemaan heidän ajatuksiaan Euroopasta ja sen kehittämisestä. Me likes!

Vähän samanlaista ohjelman tuunausta on luvassa huomisaamuna, kun käymme yhdessä kanssavaltuutettujeni Marian ja Katriinan kanssa läpi työn alla olevaa Kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelmaa. Lausunnot siitä tulee antaa kesäkuun alkuun mennessä, joten pistämme yhteen markkeri- ja marginaalimerkintämme ja koitamme aamukahvin voimalla saada lausuntorunkoa aikaiseksi.

Päivällä suuntaan taas kohti Helsinkiä ja SLU:n kansainvälisen valiokunnan kokousta. Esittelen siellä valiokunnalle Liikunnan ja urheilun nuorisokomitean ajankohtaisia kansainvälisiä asioita ja tulevia kv-hankkeita. Olemme mukana esimerkiksi suunnittelemassa tulevan SLU:n ja Nuoren Suomen yhteisen Nuorten kampanjan 2011 kansainvälistä kokonaisuutta. Siinä riittää haastetta, mutta homma on ainakin omasta mielestäni supermielenkiintoinen!

PS. Kävin tänään kuunteluoppilaana tutustumassa TYY:n edustajiston kevään viimeiseen kokoukseen. (Sielläkin muuten taidettiin alkaa tuunaamaan ohjelmia :D) En viipynyt paria pykälää kauempaa, mutta siinä tunnissa ehdin tehdä seuraavan pika-analyysin: päätöksenteon verkkaisuus byrokraattisissa elimissä ei ole riippuvainen päätöksentekijöiden ikäluokasta. :) Innolla kuitenkin odottelen jo pian alkavaa omaa edariuraani uuden yliopiston uudessa ylioppilaskunnassa! Nyt on erityisen mielenkiintoinen hetki olla mukana opiskelijapolitiikassa.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Edit. linkkejä lisätty

Lisäsin oikeaan palkkiin kokoelman itselleni läheisiä linkkejä. Kyseessä siis jotakuinkin elämäni linkkien muodossa. :)
Tässä vielä lyhyt avaus kustakin jos joku sattuu ihmettelemään miten mikäkin minuun liittyy:

Opiskeluuni liittyviä linkkejä
Turun Kauppakorkeakoulu
- täällä opiskelen, menossa neljäs vuosi ja edessä gradu.

Kestävän kehityksen opintokokonaisuus
- Poikkitieteellinen kokonaisuus yhteistyössä Turun Yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun kanssa.

Vastuullisen liiketoiminnan opintokokonaisuus
- Toinen opintokokonaisuus, jota suoritan kauppakorkeakoulussa.

Linköpingin yliopisto
- Kevään 2009 vaihtokohde. Opiskelen kestävää kehitystä ympäristötieteiden laitoksella.

UC Berkeley / Haas School of Business
- Vaihtokoulu kesällä 2008. Opiskelin viestintää ja johtamista.

YK:n yliopisto / UNU-ILI
- Opiskelin yhden lyhytkurssin verran YK:n yliopston Ammanin yksikössä lokakuussa 2007. Aiheena oli vapaasti kääntäen kestävä kehitys ja johtajuus. Opiskelun mahdollisti kansainvälisen seminaarin stipendi.


Linkkejä liittyen poliittiseen työhöni:
Turun kaupunki
- Täällä asun ja täällä vaikutan.

Esityslistat ja pöytäkirjat
- Sivulta löytyy muun muassa kaupunginvaltuuston ja kaikkien lautakuntien esityslistat ja pöytäkirjat.

Turun liikuntatoimi
- Kaupungin liikuntasivusto, josta löytyy tietoa esim. liikuntatapahtumista ja turkulaisista urheiluseuroista.

Turun Kokoomus
- Kokoomuksen aluejärjestö, jonka varapuheenjohtajana toimin.

Kokoomus
- Liityin jäseneksi kesällä 2008 lähtiessäni kunnallisvaaliehdokkaaksi.

Yliopiston Ylioppilaskunta
- Aloitan uuden ylioppilaskunnan (TYY+TuKY) edustajistossa syksyllä 2009.


Liikunta-, urheilu- ja seuratyö:
Turun Riento
- Yli 100-vuotias yleisseura, toimin puheenjohtajana nyt toista vuotta.

Turun Riennon Voimistelu
- Turun Riennon voimistelujaosto, josta oma harrastukseni on alkanut jo pienenä. Tänä vuonna tulee 10 vuotta täyteen voimistelujaoston johtokunnassa! :)

Suomen Voimisteluliitto
- Suomen toiseksi suurin lajiliitto! Ensimmäinen kauteni hallituksessa.

Mä oon täällä
- Nuoren Suomen nuorille suuntaamat hienot liikuntasivut.

Nuori Suomi
- Yksi Liikunnan ja urheilun nuorisokomitean LUNK:n taustajärjestöistä, lasten ja nuorten liikuntaa edistävä järjestö. Osallistun hallituksen kokouksiin nuorten edustajana puhe- ja läsnäolo-oikeudella.

Suomen Liikunta ja Urheilu
- Toinen LUNK:n taustajärjestöistä, suomalaisten liikuntajärjestöjen kattojärjestö. Istun nuorisomandaatilla kansainvälisten asioiden valiokunnassa.

Suomen Olympiakomitea
- LUNK:n kolmas taustajärjestö.

International Sport and Culture Association ISCA
- Maailmanlaajuinen liikuntajärjestöjen kattojärjestö. Olin töissä toimistolla Kööpenhaminassa 2007 ja vaihtelevasti toiminnassa edelleen mukana esim. koulutustehtävissä.


Järjestöjä, joiden jäsen olen tai joiden toiminnassa olen muuten mukana:
Unicef
- Maailman suurin lastenjärjestö. Olen UNICEF-lapsilisän kautta kuukausilahjoittaja.

Amnesty
- Maailman suurin ihmisoikeusjärjestö. Olen jäsen ja epäsäännöllinen lahjoittaja.

Voimisteluvalmentajat
- Voimisteluvalmentajien kerho, jonka jäsen olen.

Eurooppanuoret
- Sitoutumaton kansalaisjärjestö. Olen jäsen.

Globbarit
- Tuen tärkeää toiminta "reiluna valtuutettuna". :)

Syömishäiriöliitto
- Olen ollut käynnistämässä yhteistyötä SYLI:n aluejärjestön ja Voimisteluliiton alueellisen työryhmän välillä.

SPR Veripalvelu
- Verta kannattaa käydä säännöllisesti luovuttamassa!


Olen yrittäjäperheestä! :) Minulle läheisiä yrityksiä:
Sutela Consulting Oy
- Isän perheyritys, jonka osakas ja hallituksen jäsen olen.

Pilates-Balanssi
- Äitini yritys, jonka kautta hän vetää lisenssiohjaajana Method Putkisto pilatesta (jota muuten suosittelen lämpimästi ihan kaikille!).

Suunnittelutoimisto Olohuone
- Ystäväni Nean vasta perustama suunnittelutoimisto.

Hei hei, mitä kuuluu?

Kuukausi on ehtinyt vaihtua, viikot vieriä ja paljon tapahtua... Kesä tulee kovaa vauhtia, välillä on tarjennut ulkona jo ilman takkia ja puissa vihertää. Loman lähestyminen tarkoittaa aina kiireen tiivistymistä. Viime viikkoina minua ovat pitäneet kiireisenä:

- kotikirppari. Kaappien ja kenkäkokoelman tyhjennys ja perkaaminen on ollut ikuisuusprojekti, joka sai päätöksen pari viikkoa sitten järjestämälläni kotikirppiksellä. Keräsin kaappien, hyllyjen ja kellarikomeroiden kätköistä vähälle käytölle jääneet vaatteet, kengät, laukut, korjut ja kirjat IKEA:n jättikasseihin ja kutsuin kaverit parissa erässä kylään. Tavara löysi hienosti uusia iloisia omistajia ja kaupan päälle sai vielä hyvä mielen: mukavan kokoisesta saldosta lahjoitin 10% Amnestylle. Kuten eräs kirppiskavereistani huudahti: kierrättäminen on kivaa! :)

- vappu. Sää suosi, seura oli mukavaa ja ruoka hyvää. Vappuaatto alkoi sushi- ja skumppalounaalla ja iltaa jatkettiin aurinkoisilla jokilaivoilla. Vapun päivä kului tietysti perinteisesti Vartiovuorenmäen vappupiknikillä.
Vappupäivän starttikattaus. Emännän valmistelupuuhissa kuvasi ystäväni Elina.

- opiskelut. Vaihtojakso Ruotsissa lähenee loppuaan ja parin viikon pääästä matkaan vielä Linköpingiin suorittamaan viimeiset tentit suullisesti ja kirjallisesti. Kestävän kehityksen kurssikokonaisuus on ollut mielestäni onnistunut; innostava ja monipuolinen. Se on antanut kutakuinkin sen, mitä lähdin hakemaankin. Ruotsin kieleni ei edelleenkään ole ihan niin sujuva kuin toivoisin, mutta on se kyllä petraantunut ja ainakin puhumisen kynnys on madaltunut.
Vaihto-opiskelija ihmettelee Linköpingin Stora Torgetilla. Kuvan otti visiitillä käynyt ystäväni Saara.

Suomen päässä sain niin ikään kestävän kehityksen opintokokonaisuuteni kurssiosuuden viime viikolla pakettiin. Sen jälkeen olenkin pakertanut lähes pelkästään pakollisten, ensimmäisiltä vuosilta rästiin jääneiden, matematiikan kurssien kanssa (joka päivä kuusi tuntia!). Ensi viikolla on edessä tenttiviikko ja tekemistä riittää.

Matka Linköpingistä Åboon käy yleensä Tukholman kautta. Tässä turisti poseeraa Kungliga slottetin portin edessä.

- valtuustotyöskentely. Tähän väliin on jo ehtinyt kaksikin valtuuston kokousta. 20.4. kokouksessa keskustelimme valtuustokauden strategisista ohjelmista. Niistä varmaankin jossain vaiheessa tarkemmin, mutta itse olin luontevasti mukana asukkaiden hyvinvointi-ohjelmaa käsitelleessä työryhmässä. Pyrin puheenvuoroissani tuomaan esille liikunnan, urheilun ja seuratyön ennaltaehkäisevää merkitystä, sekä myös nuorten osallisuutta heitä itseään koskevassa päätöksenteossa (esimerkiksi nuorisovaltuuston kautta, tästäkin varmasti myöhemmin enemmän). Eilisen kokouksen esityslista oli lyhyt, mutta kokous venyi kuitenkin yli yhdeksään. Keskustelua herätti etenkin toiminnan ja talouden seurantaraportti - kysymykset, kommentit ja huolenilmaukset liittyvät tietenkin säästötoimenpiteisiin ja etenkin henkilökunnan lomautuksiin. Helppoja päätöksiä ei tässä tilanteessa ole. Itseäni kiinnosti muun muassa se, miten talkoovapaiden ja lomautusten rinnastamisesta on viestitty henkilökunnalle. Lomautushan ei koske henkilöitä, jotka hakevat kahden viikon talkoovapaata omaehtoisesti. Kokouksessa valtuusto myös hyväksyi TYS Ikituurin kaavan, joten Nummenrannan viereen tullee uusi 12-kerroksinen maamerkki opiskelija-asunnoille. Erityisen ilahduttavaa on, että TYS Ikituurin asunnot tullaan lämmittämään maalämmöllä.

- lautakunnan puheenjohtajuus. Kuun vaihteessa pidimme liikuntatoimen strategiaseminaarin, jossa työstimme lautakunnan ja virkamiesten voimin suuntaviivoja alkaneelle kaudellemme. Päivät olivat paitsi antoisia, tehokkaita ja mielenkiintoisia - myös hauskoja! Meillä on hyvä porukka ja hyvä yhteishenki - töitä on mukava tehdä. Ilmapiiri oli sellainen, että ajatuksia saatiin tuuletettua kunnolla ja hallintokunnan toimintoihin saatiin paljon uusia näkökulmia. Viime viikolla lautakunnan pj:n pesti vei jälleen myös edustustehtäviin, sain nimittäin olla mukana Salibandyn U19 MM-kisoissa täällä Turussa. Keskiviikkona pidin avajaisseremoniassa puheen Turun kaupungin puolesta, perjantaina isännöin kaupungin vastaanottoa kaupungitalolla yhdessä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randellin kanssa ja sunnuntaina olimme vielä seuraamassa finaaliottelua. Valitettavasti Suomi menetti MM-kullan Ruotsille (3-8), mutta hopea ei oo häpeä ja hienot kisat yhtäkaikki. Tämän päiväisessä liikuntalautakunnan kokouksessa keskustelimme lukuisten rutiiniasioiden lisäksi jälleen säästötötoimenpiteistä ja lisätalousarvion täytäntöönpanosta. Liikuntalautakunnan jäseniin voi muuten tutustua uudessa TURKU liikkeelle lehdessä sivulla 4. Puheenjohtajan palsta taasten löytyy heti ensimmäiseltä sivulta. :)

- muut luottamustoimet. Turun Riennon kevätkokous lähestyy ja sen myötä myös sääntömuutoksemme valmistelu alkaa olla loppusuoralla. Lajijaostojen välinen yhteistyö on hyvää ja uskon että uusi organisaatiomalli tuo jaostoja lähemmäksi toisiaan vaikka toiminta eriytetäänkin nyt eri yhdistysten alle. Prosessi on ollut pitkä, mutta olen varma että se tuo mukanaan hyviä asioita ja tulevaisuuteen tähtäävää kehitystä! Kuukauteen on mahtunut myös mm. Voimisteluliiton työryhmän, Kokoomuksen aluejärjestön hallituksen, ja Nuoren Suomen hallituksen kokoukset. Torstaina vuorossa on SLU:n kv-valiokunta ja viikonloppuna Liikunnan ja urheilun nuorisokomitea.

- jooga. Innostuin uudestaan lukioaikaisesta harrastuksesta. Aikaisemmin olen ollut vannoutunut astangajoogan ystävä, mutta nyt olen jäänyt koukkuun sen lämpö-versioon: lähes 40 asteen huonessa tehtävään vinyasa-joogaan.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Hyvää pääsiäistä!

Eilen tuli pääsiäinen aloitettua, kun kävimme kummityttöjen kanssa syömässä ensimmäiset suklaamunat. Siispä toivotan jo vähän etukäteen kaikille mukavaa pääsiäistä! :)


Kuva Euroopan Parlamentti, Elämää politiikan ulkopuolella. Pääsiäinen: uudistumisen ja uudestisyntymisen juhla.


PS. Menovinkki pitkäperjantaille 10.4.: Ispoisten avantouintipaikalla on kuutamouinti! Sauna on lämmin klo 22 asti. Sinne heittämään talviturkki! :)

Liikuntapaikkoja ja edustajistovaaleja

Terveisiä tällä kertaa Turusta! Meillä on lukulomaa luennoista, joten tulin pääsiäisen viettoon Suomeen. Aika ei ole tullut pitkäksi kun päivät ovat vierähtäneet mukavasti kokoustellessa: joka päivälle on riittänyt yksi tai useampi kokous. Mutta tänään aloitan pääsiäisloman! Suunnitelmissa on ainakin mökkeilyä ja kevään esimmäiset veneilyt.

Maanantaina kävimme liikuntalautakunnan kanssa tutustumassa turkulaisiin liikuntapaikkoihin. Kolmituntisen kierroksen aikana ehdimme piipahtaa Lintulassa, Impivaarassa (jalkapallohalli, jäähalli, uimahalli ja itselleni uusi tuttavuus: jousiammuntarata), Alfan eri tiloissa (telinevoimistelu, paini, pöytätennis, nyrkkeily, painonnosto, kamppailu- ja budolajit), Caribiassa ja Ispoisten uimarannan uudella saunalla.

Turussa on kyllä hienoja liikuntapaikkoja ja kerrassaan hienoa toimintaa! Oli mukava päästä seuraamaan seuroja tositoimissa. Liikkujamäärät ko. paikoilla ovat suuret. Esimerkiksi Lintulan melko pienessä tilassa liikkuu vuositasolla n. 50 000 henkeä, joista lähes 100 prosenttia on lapsia ja nuoria. Se on hyvä pitää mielessä, kun voimistelulle ja sirkukselle joudutaan viiden vuoden sisällä etsimään uudet tilat Lintulan siirtyessä uuden omistajan käyttöön. Alfassa liikkujamäärät taas nousevat yli 260 000 kävijään vuodessa, kun salibandycenterin kävijät lasketaan mukaan. Monet paikat kaipaisivat pientä remppaa, mutta pääsääntöisesti liikuntapaikat ovat mielestäni hyvässä tai vähintäänkin kohtuullisessa kunnossa. Erityisen vaikuttunut olin budo- ja kamppailulajien tiloista. Liekö lajeille ominaisen kulttuurin ansiota, vai minkä, mutta tilat olivat kerrassaan täydellisen siistit ja puhtaat!

Tiistaina kokoonnuimme lautakunnan kokoukseen. Pitkän listan merkittävimmät kohdat taisivat olla liikuntatoimen rakennusinvestointiehdotukset tuleville vuosille, sekä seurojen tämän vuoden toiminta-avustukset. Toki myös säästötavoitteet ja lisätalousarvion edellyttämät muutokset puhututtivat. Rakennusinvestointeihin liittyen muuten tuntuu etenkin palloiluhallin kiinnostavan ja hyvä niin. Esitimme, että kaupungin johto nimeäsi toimikunnan selvittämään palloiluhallin rahoitus- ja sijoitusvaihtoehtoja. Toivottavasti asia etenee vielä tämän vuoden aikana! Pääsin antamaan kommentit aiheesta myös Turku TV:lle ja Turun Sanomille. TS:n juttu asiasta täällä.


Maanantaina ja tiistaina käytiin sitten ne TYY:n ja TuKY:n yhteiset edustajistovaalit. Kävi niin, että tulin valituksi edustajistoon! Kokoomus valitettavasti menetti yhden paikan, joten tulemme aloittamaan edarikauden syksyllä kahden kokoomusedaattorin voimin. Tarkat tulokset löytyvät esimerkiksi täältä.

Erityistä edarivaaleissa on sitoutumattomien ainejärjestöjen ylivertaisuus. Poliittiset ryhmät ovat näissä vaaleissa yllättävänkin selvästi alakynnessä opiskelijoiden antaessa äänensä luontevasti oman opiskelualansa järjestölle ilman puoluepoliittista mandaattia. Olin itse ainoa TuKY listan ulkopuolelta läpi päässyt Turun Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan jäsen. Juurikin sitoutumattomien ryhmien erinomaisista tuloksista johtuen Kokoomus varmastikin menetti sen yhden paikan. Huomionarvoista on myös kokoomuslistan tasaisuus. Listallamme oli paljon ehdokkaita, jotka saivat yli 10, mutta alle 14 ääntä. Listamme tasaisuus taas johti siihen, että tulin valituksi edustajistoon kaikkein pienimmällä äänimäärällä: 14 ääntä. Se on jo lähes hassua. :) Kuka sanoi, ettei yhdellä äänellä olisi merkitystä? Kiitos kaikille äänestäjille!

Ja kiitos ylipäänsä kaikille, jotka äänestivät edustajistovaaleissa! Äänestysprosentti oli 33%, Kauppakorkeassa hieman keskiarvon yli lähes 38%.