Elän oikeastaan vain kahta vuodenaikaa: kesää ja talvea. Jo varhain keväällä alan puhumaan alkukesästä ja loppukesä kestääkin mielestäni melkeinpä siihen asti, että on kaivettava talvivaatteet kellarista. Pidän kyllä välivuodenajoistakin, mutta en oikein osaa suhtautua niihin samalla tavalla. Talvella odotan kesän purjehdussäitä ja kesällä suunnittelen tulevan talven hiihtoreissuja. Lumentuloon suhtaudun samalla lapsenomaisella innokkuudella kuin kummityttöni, joiden kanssa käymme yhdessä laskemassa pulkkamäkeä. (Hyvää hyötyliikuntaa muuten!)
Seuratoiminnan ja opiskelujen osalta sen sijaan ajantajuni mieltää vuoden kulun täysin kevätkauteen ja syyskauteen. Järjestötoiminnan ja opiskelun näkövinkkelistä kesä ja talvi ovatkin ne välivuodenajat: jonkinlainen taukotila, jolloin ei tapahdu juurikaan mitään. En suunnittele vuottani; esimerkiksi kokousrytmiä suinkaan kvartaaleihin, vaan kevät- ja syyslukukausiin. Keväällä toimintakertomus ja tilinpäätös, syksyllä toimintasuunnitelma ja talousarvio. Ja niin edelleen. Asiaa monimutkaistavat vielä erilaiset sääntökäytännöt. Seurassamme ollaan nyt organisaatiomuutoksen myötä siirtymässä kevät- ja syyskokouskäytännöstä yhden vuosikokouksen käytäntöön, jolloin kaikki sääntömääräiset asiat käsitellään yhdellä kertaa.
Valmentajana katson ajankulua vieläkin eri suunnasta. Kun voimistelutoiminnassa vuosi jaetaan kausiin ajattelen peruskuntokautta, lajiharjoittelukautta, kilpailuihin valmistavaa kautta, kisakautta jne. Suunnittelua ja toimintaa rytmittävät harjoitusajat ja kilpailukalenteri. (Joukkuevoimistelussa tosin jaotellaan kilpailut vielä kevään ja syksyn mukaan: keväällä kilpaillaan vapaaohjelmilla ja syksyllä välineellä.)
Ja vaikka opiskelijana tulee suunniteltua opintoja lukukausien ja vuoden neljän periodin mukaisesti, ei opintopisteitä yleensä ropise kovin tasaisesti. Opintojen etenemistä rytmittävät kurssitarjonta ja kurssien sisäiset deadlinet. Periodin loppu on aina helvetillistä kiirettä. Äkkiä kasaan kolme esseetä, kaksi raporttia ja ryhmätyö. Yleensä viimeisenä iltana, vaikka kuinka ennakoisi ja suunnittelisi. Missä onkaan ajantajuni silloin, kun taas kerran havahdun tenttiä edeltävänä päivänä metsästämään määriteltyä kirjallisuutta ja artikkelikokoelmia? Ja gradua kirjoittaessa se ajantaju vasta katoaakin. Paitsi että hinkkaan huomaamattani jotain otsikon muotoilua puolisen tuntia, havahduin järjestelmällisestä aikataulutuksesta huolimatta siihen, että ensimmäinen deadline on viikon päästä enkä ole päässyt analysoinnissa vielä alkuun. (Onneksi on viime tinka.)
No niin, ja kaikki tämä vain selittääkseni, lähinnä kai itselleni, miksi myöhästyin tänään aamun joogatunnilta ja miksi todennäköisesti joudun taas huomenna kiirehtimään aamuiseen tapaamiseen ja sieltä luennoille. Ajantajuni on mennyt sekaisin vuodenajoista. Ja huomenna sataa lunta.
Tässä hymyillään laskettelureissulla ja on talvi vuonna 2006 tai 2007.
