maanantai 4. lokakuuta 2010

Kuulumisia

Pitkäksi venähtäneen blogitauon jälkeen ajattelin kirjoitella kuulumisia perinteisesti listamuodossa. Paljon onkin ehtinyt tapahtua sitten viime kuulumisten.


- Työ
Olin kesän kesätöissä projektisihteerinä Turun kaupungilla Strategian ja viestinnän alla. Kyseessä oli kolme kuukautta kestävä korkeakouluharjoittelu. Tehtävänäni oli organisoida Ready, Study, Go Turku! –opiskelijamessut, jotka kaupunki järjestää vuosittain yhteistyössä turkulaisten korkeakoulujen kanssa. Vastasin tapahtuman suunnittelusta ja käytännön järjestelyistä: budjetista, markkinoinnista, myynnistä ja viestinnästä. Tapahtuma onnistui hienosti ja sain hyvää työkokemusta. Työskentely kaupungin keskushallinnossa antoi myös näkökulmia luottamushenkilötyöhöni ja auttoi hahmottamaan hallintoa ja päätöksenteon rakennetta uudella tavalla. Mainio kesätyö!

Syyskuun lopulla aloitin uudessa työpaikassani eduskunnassa. Toimin nyt Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Pekka Ravin avustajana. Olen duunista varsin innoissani ja viihtynyt hyvin. Tämä on keskeinen näköalapaikka eduskunnan työskentelyyn ja politiikan keskiöön, jossa pääsee läheltä näkemään päätöksenteon taustoja. Juuri tähän kohtaan minulle oikein motivoiva ja mielekäs työ. Avustajien työsuhteet päättyvät ennen vaaleja ja sitten katsotaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Toivottavasti työ eduskunnassa jatkuu vaalien jälkeen uudessa roolissa! Avustajan työ ei siis vaikuta mitenkään ehdokkuuteeni eduskuntavaaleissa, eikä luottamustoimiini kunnallispolitiikassa tai järjestötoiminnassa.


- Opiskelu
Tutkintoni alkaa olla loppurutistusta vailla ja jos kaikki menee suunnitelman mukaisesti, valmistun joulukuussa kauppatieteiden maisteriksi. Syksystä on kyllä tulossa tosi kiireinen uuden työn ja viimeisten opiskelukuvioiden vuoksi, mutta eiköhän tästä valmista tule. Minulla on vielä pari viimeistä tenttiä edessä ja myös graduni pitäisi olla viimeistelty kuluvan kuun loppuun mennessä. Kiireiset kolme viikkoa edessä!


- Kampanja
Starttasin kampanjani virallisilla avajaisilla keskiviikkona 29.9, jolloin eduskuntavaaleihin oli tasan 200 päivää. Hieno starttipäivä kaiken kaikkiaan. Olimme aamupäivällä tiimini kanssa jakamassa kahvia yliopistonmäellä Assarin ullakon edessä. Aurinko paistoi lähes kesäisesti ja kahvia meni parissa tunnissa toistasataa kuppia. Illalla avasimme kampanjan tilaisuudella Aboa Vetus & Ars Novan Aula – kahvilassa. Paikalla oli hyvin väkeä ja palaute on ollut oikein positiivista. Kaupunginjohtaja Aleksi Randell, kirjailija Niina Repo ja pelaajakoordinaattori Ari Vuori pitivät kaikki hyvät puheenvuorot. Kolme erilaista puhujaa, kaikki motivoivia ja ajatuksia herättäviä. Kampanja-avauksesta jäi todella hyvä ja innostunut mieli, kiitos kaikille mukana olleille!

Suurin kiitos menee tietenkin ihanalle tiimilleni. Aivan käsittämättömän ihania ovat! Aktiivisia, innostuneita ja osaavia – kaikki omalla vahvuusalueellaan. Meillä on tiimissä hyvä tekemisen meininki ja hauskaa yhdessä. Jos vaalityö kiinnostaa, niin mukaan tiimiin voi ilmoittautua nettisivujeni kautta.

Muutoinkin kampanja on lähtenyt mukavasti liikkeelle. Kesä ja alkusyksy menivät markkinoita ja messuja kierrellessä ja olen myös osallistunut ahkerasti ehdokkaille suunnattuihin koulutuksiin. Olen edelleen tosi innostunut ehdokkuudestani ja kampanjasta. Saamme vielä paljon aikaiseksi!


- Luottamustoimet
Luottamustoimissa syksy on aina vilkasta aikaa seuraavan vuoden toimintasuunnitelmia ja talousarvioita käsiteltäessä. Kaupungin budjetti tulee valtuuston käsittelyyn talousseminaarissa marraskuun puolessavälissä ja sitä ennen tullaan käymään vielä monet keskustelut talousarvioon liittyen. Olen ollut mukana käynnistämässä liikuntalautakunnan, nuorisolautakunnan ja kulttuurilautakunnan yhteistä Ennaltaehkäisevän virikkeellisen vapaa-ajan hanketta, jolle toivomme resursseja jo ensi vuoden budjettiin. Asian tiimoilta järjestetään yhteisseminaari nyt tulevana keskiviikkona, joten palailen itselleni varsin läheiseen ja tärkeään teemaan tarkemmin myöhemmin. Järjestöpuolella kokoustamme myös tasaiseen tahtiin. Hallitusten kokousten lisäksi myös Turun Riennon ja Suomen Voimisteluliiton sääntömääräiset syyskokoukset lähestyvät.


- Koti
Kesän aikana muutin uuteen kotiin. Neljän Martti-vuoden jälkeen minusta tuli puutaloasuja Portsaan. Uusi koti on vanhassa puutalossa, jonka keittiöstä voi seurata sisäpihan tapahtumia ja olohuoneessa polttaa kakluunia. Koti sijaitsee muutaman minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta, joten myös kulku töihin Helsinkiin sujuu melko vaivattomasti. Olen kuitenkin hankkinut myös pienen vuokrakämpän Helsingistä, jotten joudu ihan joka päivä reissaamaan edestakaisin Turun ja Helsingin väliä. Kakkoskotini on pikkuyksiö Punavuoressa. Mukavanoloista aluetta sekin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

mitä mieltä olet lastenkotien lakkauttamisuhasta turussa?!