torstai 4. marraskuuta 2010

Äänestä äitiä isänpäivänä!

Parhaillaan käydään seurakuntavaaleja. Ennakkoäänestää voi vielä huomenna perjantaina ja varsinainen äänestyspäivä on isänpäivänä, sunnuntaina 14.11. Monessa seurakunnassa äänestää voi myös vielä maanantaina 15. päivä.

Ehdokkaat seurakunnittain ympäri Suomen löytää täältä. Turun Martinseurakunnan alueella asuville minulla on kuitenkin esittää erinomainen ehdokas, äitini Minna. Äiti on aidosti hyvä ihminen: hyväsydäminen, avoin ja tarvittaessa vahva. Hän on ollut monessa mukana ja nähnyt elämää monelta kantilta. Äiti työskentelee erityisopettajana ja siinä työssä kyllä on lähimmäisenrakkaudesta hyötyä. Kotona on kasvatettu arvopohjalta ja olemme äitini kanssa aina keskustelleet paljon, myös uskosta, rukouksesta ja siunauksesta.

Luonnollista kyllä, kun äitini on minut kasvattanut, ajattelemme monesta asiasta samalla tavalla. Esimerkiksi siitä, että kirkon todellakin tulee kuulua ihan kaikille.

Tästä syystä nyt on syytä äänestää. Sisältäpäin voi vaikuttaa siihen, minkälainen meidän kirkkomme on. En oikein ymmärrä, miten kirkosta eroavat pyrkivät vaikuttamaan -  huonompi tilannehan se vain on, jos jäljelle jäävät päätöksiä tekemään vain ne kaikkein konservatiivisimmat. Nyt on hyvä muistaa, että 15.8. jälkeen kirkosta eronneet voivat yhä äänestää näissä seurakuntavaaleissa. Suosittelen lämpimästi, siten voi vaikuttaa.

Näissä seurakuntavaaleissa voi ensimmäisen kerran äänestää myös yli 16-vuotiaat. Toivottavasti nuoret löytävät tiensä äänestyspaikoille. Sillä on merkitystä.

Valitettavasti asun itse Portsassa ja äänestän Mikaelinseurakunnassa, enkä siis pääse äitiäni äänestämään. Turun Martinseurakuntaan sen sijaan kuuluvat Martti, Hirvensalo, Kakskerta ja Uittamo. Varsinaisena äänestyspäivänä äänestyspaikka on Martin kirkko. Äänestää voi sunnuntaina klo 11-20 ja maanantaina klo 12-18. Vielä huomenna voi äänestää ennakkoon esimerkiksi kaupunginkirjastossa ja Hansakorttelissa. Myös monet marketit toimivat ennakkoäänestyspaikkoina.

Äitini Minna Sutela on ehdolla Kokoomuksen listalla sitoutumattomana. Muista kaksi numeroa: 23 valtuustoon ja 77 neuvostoon. Äitini sanoin: Kirkko olemme me. :)

Muut ehdokkaat ja äänestyspaikat löytyvät tosiaan osoitteesta http://www.seurakuntavaalit.fi/.

Ei kommentteja: