keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Dear Santa, thank you for every gift!

Joulu tuli, joulu meni. Meillä oli rauhallinen, ihana perinteinen kotijoulu. Kaikki lapsuuteni joulut viime vuosiin saakka olemme viettäneet vanhempieni kotikaupungissa Oulussa, mutta tänä vuonna sukulaisiamme kokoontui tänne Turkuun.

Joululahjapostaus jäi tekemättä, mutta kerrottakoon että tämän vuoden joululahjahässäkkä ei aiheuttanut juurikaan stressiä. Päätin karsia turhat tavaralahjat sekä omalta ostos-, että toivelistaltani. Tässä oma vuoden top5-lahjalistani, olkoon vaikka ensi vuotta varten vinkiksi, sekä lahjan saajan, että lahjan antajan näkökulmasta:

1. Pehmeä paketti
Tämä lahja antaa iloa paitsi lahjan antajalle ja saajalle, myös sitä meitä enemmän tarvitseville. Erilaisia lahjamahdollisuuksia tarjoaa Unicefin lisäksi mm. Kirkon Ulkomaanapu ja World Vision.
Omat kaverini saivat tänän jouluna Unicefin pehmeiden pakettien muodossa koulutarvikkeita: vihkoja ja kyniä, jotka toimitetaan pienille koululaisille köyhimpiin maihin. Saman paketin annoin myös ystävälleni valmistujaislahjaksi: ikäänkuin symbolisena lahjana siitä ettei hän enää koulutarvikkeita tarvitse. :) Pehmeä paketti toimii samalla myös korttina ja tervehdyksenä - omia joulukortteja en lähettänyt lainkaan.

2. Lahjakortti
Usein parhaat lahjat mahtuvat kirjekuoreen, mutta rahaa sen ei tarvitse olla. Eikä tavaraa. Lahjakortille palvelu, palvelus tai hemmottelu - joko ammattilaisen toteuttamana tai itse toteutettuna. Hieronta, kasvohoito, kampaaja, manikyyri, seinäkiipeilyä, siivous, autopesu, lastenvahti, kitaratunteja. Omaa aikaa, saajansa näköisessä paketissa. Elämyksiä.

3. Kirja
No kirja nyt vaan on aina hyvä lahja. Myös suhteellisen vaivaton, muttei missään nimessä helppo. Itse päätin antaa tänä vuonna koko perheelle kirjalahjat ja vietin kirjakaupassa pitkiä hetkiä valitessa juuri sitä sopivaa kirjaa itse kullekin. Oikesti hyvä kirja on elämys ja siksi mitä mainioin lahja. Valinta vaan täytyy osua oikeaan. Akateemisen kirjakaupan top10-hyllyt ovat aina melko varmoja valintoja, mutta ei niitä niin vaan voi suoraan sieltä valikoida paketteihin. Myös klassikot ovat monesti oikeita valintoja. Annoin kampanjapäällikölleni Ullalle vaalien jälkeen kiitokseksi Paulo Coelhon Alkemistin. Myöhemmin Ulla viestitti: "It's changing my life", joten taisi osua. :) "Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen."

Minullekin joulupukki toi kasan mieluisia kirjoja: mm. itseoikeutetusti Sofi Oksasen Puhdistuksen (luettu lähes yhdellä istumalla - ansaitsee palkintonsa!), Tieto-Finlandialla palkittu Marjo T. Nurmisen Tiedon Tyttäret, Liisa Huhdan ja Rosa Meriläisen Kilttien Kapina, sekä Sauli Niinistön Viiden vuoden yksinäisyys vasta ilmestyneenä pokkarina. Mieluisia, osuvia ja mietittyjä kaikki.

4. Itse tehtyä
Ok, tätä en itse ole hyödyntänyt. Minut tuntevat tietävät ettei meikäläistä olla pahemmin siunattu ompelu-, kudonta-, leivonta-, tai askartelutaidoilla - saati sitten niiden vaatimalla kärsivällisyydellä. Itse tehty lahja on kuitenkin ihana saada, sen tekeminen on aina vaatinut miettimistä, aikaa ja vaivaa. Tänä vuonna sain esimerkiksi itse (kierrätysmateriaalista) tehdyt ihanat rusettikorvikset, itse tehtyjä suklaakonvehteja, serkkutyttöjen virkkaaman vaaleanpunaisen avaimenperän ja yhteisistä muistoista kootun valokuva-albumin. Ihania.

5. Mitä vaan, mitä on mietitty
Vaikka kaapit on jo täynnä tavaraa, joku onnistuu ilahduttamaan tarkoin valitulla tavaralahjalla. Ei välttämättä mitään isoa, ihmeellistä, tai kallista - vaan jotain joka sopii just mulle, jotain mitä juuri hän tarvitsee ja jotain joka on hankittu juurikin lahjan saajaa ajatellen. Näitäkin sain tänä vuonna. Juurikin niitä toivottuja ja tarvittuja - enkä oikeastaan juuri mitään turhaa.


Olinpa ollut tosi kiltti. Kiitos kaikista ihanista lahjoista!

Ei kommentteja: