Eräs voimistelutarina
Olen harrastanut voimistelua kauemmin, kuin olen osannut kävellä. Voimistelutarinani alkaa äiti-lapsijumpasta ja jatkuu varmasti pitkään. Matkan varrella olen saanut olla mukana voimistelutoiminnassa monessa roolissa.
Nuorempana harrastin aktiivisesti joukkuevoimistelua. Joukkueemme ei kuulunut Suomen kärkeen, mutta se ei pahemmin haitannut, sillä meillä oli loistava tiimihenki ja harjoituksiin oli aina kiva mennä. Yläasteikäisenä loukkasin selkäni, enkä enää pystynyt lajin vaatimiin taivutuksiin. Onnekseni sain jatkaa rakasta harrastusta muilla tavoin ja siirryin apuohjaajaksi nuorempien joukkueelle. Olen mukana valmennustoiminnassa edelleen, enkä oikein osaisi olla olematta.
Ohjaustoiminnan kautta päädyin mukaan myös seuran hallintoon: ensin nuorisojäseneksi voimistelujaostoon, myöhemmin koko yleisseuran hallitukseen ja sen puheenjohtajaksi. Silloinen seurajohto huomasi, että minulla oli intoa olla mukana toiminnassa, vaikken enää itse pystynytkään harrastamaan. Kysymättä en olisi tullut hakeutuneeksi päätöksentekoon.
Seuratoiminta on sittemmin vienyt minua moneen paikkaan: vaikuttajaksi valtakunnallisiin liikuntajärjestöihin, työharjoitteluun ulkomaille, matkoille kansainvälisiin tapahtumiin ja lopulta politiikkaankin. Voimistelun kautta olen saanut esiintymiskokemusta,
elinikäisiä ystäviä ja kansainvälisiä kontakteja. Olen tavannut liikuntapäättäjiä Suomessa ja ulkomailla ja saanut olla vaikuttamassa urheilujärjestöjen toimintaan. Ennen kaikkea olen oppinut paljon. Organisointitaitojen ja vastuunkantamisen lisäksi sen, miten mieletön yhteiskunnallinen merkitys vapaaehtoisella seuratoiminnalla on.
Aina voin ylpeänä kertoa taustani olevan voimistelussa. Tämä yhdistää meitä kaikkia. Seuratoiminnassa voi olla mukana monella tavalla, eikä mukaan lähteminen katso ikää tai kokemusta. Millainen on Sinun voimistelutarinasi?
Saara-Sofia Sutela
Suomen Voimisteluliiton hallituksen jäsen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti