sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Caribia ei ole ratkaisu palloiluhallin puutteeseen

Turku on upea liikunta- ja urheilukaupunki. Olosuhteissamme on kuitenkin yksi räikeä puute: kunnollinen ja riittävät vaatimukset täyttävä sisäliikuntahalli. Puute on ilmeinen ja selvä, eikä sitäpitäisi enää joutua perustelemaan. Palloiluhallin tarpeesta on Turussa puhuttu jo yli 30 vuotta.
 
Toimivan ja riittävänkokoisen palloiluhallin puute näkyy harrastajamäärissä sekä toiminnan laadussa. Heikot olosuhteet heikentävät suoraan seurojen toimintamahdollisuuksia. Vuoroja nykyisistä halleista haetaan jatkuvasti enemmän, kuin mitä on tarjolla. Turussa on lukumääräisesti vähemmän isoja sisäliikuntapaikkoja, kuin esimerkiksi Helsingissä, Vantaalla, Tampereella ja Oulussa. Kunnollisten sisäpalloilutilojen puute vaikeuttaa paitsi monen lajin liigatason toimintaa, myös lasten ja nuorten harrastamista. Uusi halli hyödyttäisi kaikkia lajeja, sillä se vapauttaisi muita tiloja, esimerkiksi nyt täysin ylikansoitettuja koulujen saleja, muiden kuin sisäpalloilulajien käyttöön. Akuuttia tarvetta lisätilalle ja lisävuoroille on erityisesti koripallolla, lentopallolla, käsipallolla, salibandylla sekä muista lajeista voimistelulla.
 
Kymmenien vuosien keskustelun jälkeen asia viime vaalikaudella eteni ja selvitysten jälkeen kaupunginvaltuusto teki keväällä päätöksen jatkaa hankkeen valmistelua. Ehdotus palloiluhallin toteuttamisesta vuokrahankkeena on mielestäni hyvä ja perusteltu. Kupittaa on hallille oikea paikka. Tältä pohjalta hanketta tulisikin nyt edistää, aivan kuten kaupunginhallitus on esittänyt ja kaupunginvaltuusto päättänyt. Päätöksiä on edeltänyt eri vaihtoehtojen kartoitus ja vertailu.
 
Nyt on kuitenkin sosiaalidemokraattien toimesta nostettu esille jo aikaisemmin haudattu vaihtoehto olla rakentamatta uutta hallia ja ostaa sen sijaan kaupungin käyttöön Sokos HotelCaribian yhteydessä oleva Caribia-areena. Tässä ehdotuksessa on monta ongelmaa, eikä vähiten se, ettei ostojuurikan lisäisi sisäliikuntatilojen käyttökapasiteettia. Hallissa on jo nyt paljon liikuntakäyttöä. Tulee myös muistaa että Caribia-areena on puolet pienempi kuin uuden hallin tilaohjelmassa on päätetty. Caribia-areena ei täytä tarvittavaa vaatimustasoa lattiapinta-alansa eikä yleisökapasiteetin osalta. Sen osto ei ole ratkaisu palloiluhallin tarpeeseen.
 
Palloiluhallin rakentamiselle on selvät perusteet ja hankkeen etenemisestä on selkeät suunnitelmat. Asiasta on keskusteltu vuosikymmenet, on tehty lukuisia selvityksiä ja kartoitettu eri vaihtoehtoja. Nyt olisi jo aika päästä asiassa eteenpäin. Uutta palloiluhallia ei rakenneta vain liigatason joukkueille tai kansainvälisiä tapahtumia varten. Siitä hyötyy koko turkulainen liikuntakenttä ja seuraväki. Palloiluhallin rakentamisessa tulee edetä sovitusti. Uusi halli olisi mahdollista saada pystyyn ripeälläkin aikataululla.
 
 
Edit. Turun Sanomat julkaisi tekstin kolumnina lehdessään 28.11.2013. Löytyy täältä.

2 kommenttia:

Anne Lehmus-Valtonen kirjoitti...

Hei!

Caribia-hallin korkeuskaan ei riitä lentopallon tarpeisiin mainitsemiesi puutteiden lisäksi. Kupittaata puoltaa myös se, että siellä on jo olemassa oheisharjoittelua varten fasiliteetit kunnossa.

ystävällisin terveisin
Anne Lehmus-Valtonen
Turun Urheiluliitto
lentopallojaoston pj

Saara-Sofia Sirén (o.s. Sutela) kirjoitti...

Kiitos kommentista! Tämä on hyvä tarkennus. Caribian osalta on paljon ongelmia ja kuten sanottua, sen osto ei ratkaise oikein mitään.
yst.terv.
Saara-Sofia