perjantai 5. syyskuuta 2008

Syyssää

Ihanat syyskelit! Nyt olisi parasta lähteä Ruissalon lenkkipoluille nauttimaan pirteästä syysauringosta ja kuluttamaan uusien lenkkareiden pohjia, mutta viikonloppu menee osaltani iloisesti sisäilmaa haistellen Svolin toiminnansuunnittelussa ja hallituksen kokouksessa Helsingissä ja Tallinnan risteilyllä. Risteilyt on havaittu oiviksi seminaari- ja kokouspaikoiksi, sieltä kun ei pääse kukaan karkuun. :)

Viimepäivät olen tehokkaasti käynyt läpi pitkää "to do"-listaa. Varsinaista lomafiilistä. Suuri projekti on ollut kaappien tyhjennys: olen surutta käynyt läpi kaappien sisällöt ja tavaraa lähtee säkkikaupalla kirppareille, kierrätykseen ja kavereiden nurkkiin. Projekti on vielä kesken ja eilen vierailulla piipahtanit äitini parahti heti eteisessä että Mitä ihmettä, oletko muuttamassa vai remontoimassa? Eikun tässä vaan vähän siivoilen... :)

Vaalitkin teettävät yllättävän paljon hommaa vaikka varsinainen tehokamppanjointi odottaa vasta lokakuun loppuviikoilla. Tiistainta treffasimme tiimikavereideni kanssa Blankossa Ceasarsalaatin ääreen juoruilemaan ja vähän suunnittelemaan kampanjakiemuroita. Ensimmäinen isompi juttu on ensi viikon perjantaina 12.9 Åbossa järjestettävät bileet! Jee! Sinne ovat kaikki tervetulleita. Muitakin kivoja juttuja on suunnitteilla, niistä kuuluu lisää myöhemmin...

Nuoren Suomen uudet nuortensivut on muuten avattu. Sivut ovat osa Nuoren Suomen tavoitetta aktivoida nuoria liikkumaan. Tarkoituksena on että nuoret itse luovat sivuille sisältöä, voivat etsiä tietoa nuortennäköisestä toiminnasta ja esitellä omia harrastuksiaan.

Ei kommentteja: