Aika usein tuntuu että elämä on pelkkää istumista. Junassa, autossa, lentokoneessa, bussissa istumista; luennolla, seminaarissa, kokouksissa, tapaamisissa istumista; ja tietenkin tässä koneella istumista. Siksi onkin niin tärkeää välillä nostaa peppu penkistä ja lähteä vaikka kävelylle. Siihen ovat ihanat kevätpäivät tarjonneet upeat puitteetkin. Onneksi ei siis ole tarvinnut istua vain sisällä.
Maanantaina istuttiin tosiaan valtuuston ylimääräinen kokous. Ensin kuulimme kultturipääkaupunkihankkeen kuulumisia ja sitten keskustelimme säästötavoitteista ja lisätalousarvioehdotuksesta. Kulttuuripääkaupunkivuoteen tulisi todellakin kurjasta taloustilanteestamme huolimatta suhtautua kunnianhimoisesti. Uskon, että se antaa enemmän kun ottaa - siitäkin huolimatta että hankkeeseen satsatut miljoonat saattavat tuntua pahalta nyt, kun ikäviä päätöksiä joudutaan tekemään toisaalla. Esimerkiksi viime vuoden kulttuuripääkaupunki Liverpool keräsi oman hankeensa aikana noin 900 miljoonan euron lisätulot. Siitä yli 200 miljoonaa euroa oli maailmanlaajuista medianäkyvyyttä. Kulttuuripääkaupunkivuosi myös tutkitusti paransi ihmisten mielikuvia kaupungista. Liverpoolin kohdalla puhutaa toki ihan eri kokoisesta kaupungista ja eri kokoisista satsauksista, mutta joka tapauksessa odotettavissa on varmasti rohkaisevia tuloksia myös Turun kulttuuripääkaupunkivuodesta, kunhan se nyt vaan saadaan toteutettua kunnolla ja innolla. Budjetti on noin 55 miljoonaa euroa, josta Turun osuus on 18 miljoonaa ja valtion osuus toiset 18 miljoonaa. Molemmat ovat sitoutuneet kyseiseen summaan, mikäli toinenkin osapuoli tekee niin. Jos siis Turku leikkaa omaa osuuttaan, valtio leikkaa omaansa - ja toisinpäin.
Harmittaa todella, etten pääse paikalle maanantaiseen valtuuston kokoukseen. Tiedossa on pitkä ja raskas, varmasti mielenkiintoinen ja ennen kaikkea tärkeä kokous. Toriparkin mahdollistava kauppatorin alueen asemakaavamuutosehdotus varmasti puhututtaa ja kuohuttaa edelleen tunteita, mutta suurempana huolena varmasti jokaisen valtuutetun mielessä on käsiteltäväksi tuleva lisätalousarvio. Budjetin avaaminen ja lähes 40 miljoonan euron säästöjen löytäminen tarkoittavat, että ikäviä ja vaikeita päätöksiä joudutaan tekemään. Vaikeiden päätösten tekeminen tosin varsinaisesti alkaa vasta lautakunnissa valtuuston päätettyä hallintokuntien uusista summista. Valtuusto päättää leikkaussummat, mutta lautakunnat tekevät päätökset siitä, mistä säästöt haetaan. Se ei tule olemaan helppoa. Maanantaisen kokouksen esityslistalla on kauppatorin kaavan lisäksi muutama muukin kaava. Keskustelu tullee olemaan vilkasta.
Valtuustomaanantaina istuin myös toisessa kokouksessa: aamupäivä sujui Nuoren Suomen hallituksen kokouksessa. Tiistaina istuin vielä yhden palaverin, jonka jälkeen matkasinkin taas tänne Ruotsin puolelle. Bussissa Tukholmasta Linköpingiin istuin jopa ihan ilmaiseksi! Ystävällinen kuski kehoitti hyppäämään kyytiin kun satuin oikeaan paikkaan suuntaavan linja-auton kohdalle oikeaan aikaan, mutta ilman lippua. Bussi oli juuri lähdössä ja lipunmyynti liian kaukana; kuski pelasti päivän aurinkoisella kehoituksellaan: Just hop on, dear! :)
-
Keskiviikkona, kuten joka keskiviikko, istuin kestävän kehityksen seminaarissa. Aihe on todella mielenkiintoinen; seminaarien ja luentojen ajatukset pyörivät mielessä pitkään yöhön. Keskiviikkoillat sujuvatkin täällä aina ristiriitaisissa merkeissä: suuri into yhdistyy pakahduttavaan maailmantuskaan.
Eilen esimerkiksi keskustelimme ilmastonmuutoksesta ja energiapolitiikasta. Aina kun luulee saavansa ajatuksesta kiinni, paljastetaankin kolikon toinen puoli ja koko pohdinta alkaa taas alusta. Välillä tuntuu ettei koko kestävän kehityksen termillä tee yhtään mitään ja toisaalta taas kaikki toivo voitaisiin menettää ilman sitä. Olimme saaneet tehtäväksemme kirjoittaa pitkähkön esseen eri energiatuotannon muodoista ja kansainvälisestä energiapolitiikasta ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen näkökulmasta. (sain muuten A:n, jee! :) Asioita pyöriteltiin niin monelta kantilta että lopulta pää oli pelkkää kysymysmerkkiä:
Voiko uudistuva energiakaan millään olla kestävää? Kirjoitin muistiinpanojeni marginaaliin: Sustainable but not stable. Uusiutuvan energian tuotantomuodot ovat niin riippuvaisia olosuhteista; hyvän vuoden jälkeen voi tulla huono vuosi. Välillä ei tuule ja välillä tulee liikaa. Miten esimerkiksi päivällä aurinkoenergialla tuotettua sähköä voisi järkevästi varastoida? Entäpä sitten teknologian rooli; voidaanko vanhaa tekniikkaa uudistaa ilman taloudellista kasvua? Myös uusien innovaatioiden kehittäminen ja ylläpitäminen kun vaatii energiaa... Minkälaisia vaikutuksia energiatuotannon muutoksilla on yhteiskuntaan laajemmin? (esim. kivihiilivoimalan sulkemisen jälkeen työttömyys alueella kasvaa --> verotulot vähenevät --> jne jne). Ja tietenkin: onko ydinvoima kestävää? Entä vesivoima? Voiko yhtään mikään energiantuotantomuoto olla kestävää? Voiko energian tuotanto ylipäänsä olla kestävää? Ja lopulta: mikä on politiikan rooli tässä kaikessa?
Huoh.
Kolmen tunnin pohdinnan jälkeen palattiin taas samojen peruskysymysten äärelle. Mitä kestävä kehitys edes on? Mikä sen tavoite on, sanotaan nyt vaikka tässä energian tuotannossa? Tulisiko pyrkiä kestävään kasvuun ja sitä kautta uusiutuvien energiamuotojen kilpailukykyyn, tarjonnan turvaamiseen ja ympäristönsuojeluun; vai pitäisikö tavoitteena sittenkin olla vain fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseen energiatehokuutta lisäämällä ja uusituvia energiamuotoja kehittämällä?
Viimeisenä kysymyksenään joku kysyi aiheesta väitelleeltä professoriltamme: Miten on tohtori, mistä te itse lähtisitte ratkaisemaan kansainvälistä energiakysymystä? Proffan vastaus oli yksinkertaisuudessaan seuraava: muutos pitää aloittaa itsestä. Muutos kestävämpään energiantuotantoon merkitsee muutoksia elämäntavoissa. Pitää sammuttaa vesihana hampaiden harjauksen ajaksi ja lähtiessä pitää muistaa sammuttaa valot.
Istuin loppuillan pimeässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti