keskiviikko 11. helmikuuta 2009

FIN-SVE

Aika kuluu ja nyt tuntuu jo melkein keväältä! Luottamustyöt ovat siivittäneet arkea ja olen taas Suomessa käymässä. Viime viikolla piipahdin Ruotsin puolella kolmisen päivää ja koko tämän viikon olen ollut Suomessa. Maanantaina valtuuston jälkeen lähden iltalaivalla kohti Tukholmaa ja seuraavan kerran tulen Turkuun näillä näkymin, ja toivottavasti, vasta seuraavia valtuuston ja lautakunnan kokouksia varten maaliskuun toisella viikolla. Tämä alkuvuosi on ollut sen verran reissaamista, että olen merkannut kalenteriini joka päivän kohdalle joko FIN tai SVE sen mukaan, kummassa maassa kyseisenä päivänä olen. :D Hatunnosto esimerkiksi Ville Niinistölle ja kaikille muille, joille tällainen arki on ihan normaalia ja jokapäiväistä.

Viime viikon maanantaina vierailin Arto Sinkkosen ja Marjaana Riskun kanssa Turku Tv:n haastattelussa ohjelmassa Urheilun aitiopaikalla. Lienee selvää, että tällä hetkellä turkulaisen liikunnan kuumat puheenaiheet ovat myös ko. ohjelmassa keskusteltavana olleet Impivaaran remontti, palloiluhallin tarve, tekojääradat, sekä tietysti seurojen avustukset ja tilajaot. Niistä kaikista varmasti myöhemmin lisää.

Eilen oli liikuntalautakunnan ensimmäinen kokous. Kokous sujui mielestäni hyvin ja hyvässä hengessä. Minulla on hyvä mieli tästä kokoonpanosta ja tuntuu, että olemme lautakunnan jäsenten kanssa aidosti yhteisellä asialla. En mokaillut pahasti edes kokouskäytännöissä, vaikka niissä onkin ollut paljon uusia asioita. Nuijaa kopauttelin iloisesti ja kokouksen kaikki 21 kohtaa saatiin käsiteltyä reilussa kahdessa tunnissa. Pöytäkirja ilmestyy tänne, heti kun se vaan saadaa tarkistettua.

Perjantai-iltana kävin jakamassa kaupungin edustajana stipendit nuorille urheilijoille Vimmassa. Stipendirahaa jaettiin tänä vuonna yhteensä 11200 euroa vähintään SM-kultaa vuonna 2008 saavuttaneille nuorille. Lauantaina sen sijaan kävin onnittelemassa TUL:n Varsinais-Suomen piiriä 90-vuotisjuhlan vastaanotolla. TUL tekee tärkeää työtä alueellamme seurojen hyväksi; tapahtumia ja koulutusta muun muassa. En ole itse ikinä kuulunut TUL:n seuraan, mutta ulkopuolelta olen seurannut liiton hyvää ja lämmintä yhteishenkeä. Ja osallistuinhan toki esimerkiksi TUL:laisen Turun Jyryn joukkuevoimistelijoiden joukossa Gymnaestradaan Lissabonissa, olikohan vuonna 2003. Mahtava reissu kyllä! (Ja onhan niitä yhteistyön muotoja paljon paljon muitakin, tottakai!)

Sunnuntaina oli Svolin nuorten voimistelun työryhmän ensimmäinen kokous Helsingissä. Työryhmä on innokas ja motivoitunut, meillä on kova halu kehittää nimenomaan nuorten voimistelua (ja tanssia), sekä ehkäistä ns. drop-out ilmiötä. Tavoitteena on myös saada nuorten ryhmä aktivoitua kaikille Svolin alueille ja täydentää työryhmää alueellisten ryhmien puheenjohtajilla. Viestin kulku alueille ja suoraan nuorille on tärkeä kehittämisen paikka.Työsarkaa ja vastuualueita riittää, mutta kun teemat ovat mielenkiintoisia ja mielekkäitä, mikäs siinä on tehdessä.

Maanantaina piipahdin niin ikään Helsingissä, tällä kertaa tutustumassa Nuoren Suomen hallitustyöskentelyyn. Edustan hallituksessa nuorten näkökulmaa ja osallistun kokouksiin Liikunnan ja urheilun nuorisokomitean edustajana. Pääsihteeri Japisson perehdytti minua luonnollisesti yhdistyksen strategiaan, henkilöstörakenteeseen, talouteen ja muihin hallitustyössä tärkeisiin taustoihin.

Viikon aikana onkin muuten ollut paljon ensimmäisiä kokouksia. Eilen kiiruhdin lautakunnan kokouksesta suoraan Kokoomuksen aluejärjestön hallituksen kokoukseen, ensimmäistä kertaa siis. Myöhästyin harmillisesti, mutta ehdin kuitenkin mukaan ideoimaan tulevia tapahtumia. EU-vaalit lähestyvät! :)

Ei kommentteja: