Juuri opintoni päättäneenä on viimeaikoina tullut pohdiskeltua opiskeluelämän ja työelämän rajapintoja. Opiskelija- ja koulutuspolitiikassa tuntuu välillä vallitsevan tietynlainen vastakkainasettelun ilmapiiri. Opiskelijoiden näkökulmasta poliittinen viesti liittyy yleensä toimeentuloon ja esimerkiksi opiskelijaetuihin. Valtakunnallisessa politiikassa sen sijaan opiskelijoiden asioita lähestytään usein toisesta näkökulmasta: kärkiajatuksena on saada opiskelijat nopeasti koulutusputkesta ulos ja töihin veroeuroja tuottamaan. Molemmat näkökulmat ovat tietysti täysin oikeutettuja. On totta, että opiskelijoiden toimeentuloa tulee parantaa, ihan kuten on myös totta, että opiskeluaikoja tulee saada lyhennettyä.
Jotta kahden näkökulman vastakkainasettelusta päästäisiin eteenpäin, pitääkin keskittyä seikkoihin, joista kaikki ovat yhtä mieltä. Taloudellinen tosiasia on, että tulevaisuudessa vähemmällä pitää tuottaa enemmän. Tällä hetkellä opiskelujaan läpikäyvä sukupolvi tulee löytämään edestään tilanteen, jossa verovaroilla maksettavien tukien tarvitsijoita on aikaisempaa enemmän samalla, kun verovaroja kartuttavia on yhä vähemmän. Tuskin on opiskelijaa, joka ei tiedostaisi valtion velkaantumiseen ja väestön ikääntymiseen liittyvää problematiikkaa. Politiikassa vellova työurien pidentämiskeskustelu koskee juuri meitä.
Opiskeluaikaa voidaan tehostaa esimerkiksi lisäämällä opinto-ohjausta. On tärkeää, että opiskelija ohjatusti pohtii jo mahdollisimman varhaisessa opintojen vaiheessa omaa suuntautumistaan ja kiinnostuksen kohteitaan myös työuraansa ajatellen. Siksi perinteisen opinto-ohjauksen rinnalle tarvittaisiinkin täsmällisempää uraohjausta. Erityisesti korkeakouluissa moni koulutuslinja on varsin yleispätevä, eikä siten valmista opiskelijaa juurikaan työelämään siirtymiseen. Moni päätyy opiskelupaikkaansa tietämättä, mitä oma ala oikeastaan on ja minkälaisiin työtehtäviin opintojen kautta olisi mahdollista päätyä. Loppututkinnosta pitää kuitenkin jäädä käteen muutakin kuin tietty määrä suoritettuja opintoja. Kaikista ei tule tutkijoita, eikä maisterimassoja kannata kouluttaa kortistoon. Opinto-ohjaus yhdistettynä uraohjaukseen voisi paitsi nopeuttaa valmistumista, myös siirtymistä työelämään.
Samalla on tärkeää muistaa, että melko harvan opiskelijan työura alkaa vasta opintojen päätyttyä. Suurin osa opiskelijoista työskentelee aktiivisesti jo opintojensa ohessa, usein pakon sanelemana. Opintoraha ja asumistuki ovat yhteensäkin maksimissaan sen 500 euroa, jolloin lisätienestit tulevat nopeasti tarpeeseen. Monella opiskelijalla on todellisia haasteita tasapainoilla opintosuoritustensa ja toimeentulonsa kanssa. Työurien pidentäminen alkupäästä edellyttääkin niin opintojen etenemisen, kuin työelämään siirtymisen esteiden purkamista. Tämä tarkoittaa myös opintotuen remontoimista kannustavammaksi ja joustavammaksi.
Samaa mieltä ollaan myös siitä, että työikäiset ja työkykyiset tulee saada paitsi kiinni työelämään, myös jaksamaan siellä aikaisempaa pidempään. Siksi yksilön hyvinvointiin pitää kiinnittää huomiota koko työuran ajan, opiskeluja myöten. Opiskeluliikuntaan tarvitaan lisää painopistettä ja työhyvinvoinnin kehittämiseen uusia avauksia.
Kun esteitä poistetaan ja kannustusta lisätään, jää jäljelle opiskelijan oma vastuu. Lopulta on opiskelijan oma päätös edetä määrätietoisesti kohti omia tavoitteita ja unelmia. Yhteiskunnan tehtävä on tarjota siihen mahdollisuus.
Saara-Sofia Sutela
Kirjoittaja on eduskuntavaaliehdokas (kok.) ja vastavalmistunut KTM
Kolumni luettavissa myös verkkolehdessä täällä (s.4).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti