perjantai 28. tammikuuta 2011

Tiedote: Turku juhlii menestyneitä urheilijoitaan

Turun kaupunki järjestää vuonna 2010 menestyneiden turkulaisurheilijoiden kunniaksi vastaanottotilai-suuden kaupungintalolla perjantaina 28.1.2011.

Tilaisuuteen on kutsuttu kaikki viime vuonna vähintään yleisen sarjan SM-kultaa voittaneet yksilö- ja joukkueurheilijat sekä PM-, EM-, tai MM-kisoissa mitalisijoille sijoittuneet veteraani- ja vammaisurheilijat. Kutsutut ovat joko turkulaisia tai edustavat turkulaista urheiluseuraa.

Kaikkiaan kutsun on saanut 165 urheilijaa, joista yksilölajien edustajia on 75. Joukkuemenestystä kahmivat jääkiekon Suomen mestaruuden saavuttanut TPS, Suomen Cupin voittanut TPS:n jalkapal-lojoukkue, maahockeyn indoor-sarjan Suomen mestaruuden voittanut Hc Kilppari ja lacrossen naisten Suomen mestarijoukkue Turku Titans Ladies.

Maailmanmestaruuskullan toi kotiin Suomen ringettejoukkueessa pelannut Raision Nuorisokiekkoa edustava turkulainen Susanna Tapani. Maailmanmestaruuden kiskaisi myös veteraanisarjassa Turun Senioriurheilijoiden Aivi Ojala M60-sarjan keihäänheitossa. Euroopan-mestaruuskultamitalin saavutti Tanssituvan Janina Ilkka discotanssillaan ja pronssia Turun Tovereiden Tom Niinimäki lukkopainissa.

Viime vuoden tapaan Suomen mestareita ja kansainvälisiä mitalisijoja saavutettiin 24 eri urheilulajissa.

Urheilutoimittajain liiton valitsemia vuoden parhaita urheilijoita lajeissaan koko Suomessa olivat Turun Urheiluliiton aerobiccaaja Mira Keränen, TVS-tenniksen Jarkko Nieminen ja Nesteen Soutajien Juho Karppinen.

Turun Weikot ry:n keilailujaosto ja Aboa Aquanauts ry vastaanottavat tilaisuudessa Sinettiseura-kunniakirjat. Seuraparlamentin ja Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksen nimeämä vuoden 2010 seuratyöntekijä Tauno Laaksonen (Turun Suunnistajat ry) saa myös kunniakirjan.

Juhlavastaanoton avaa liikuntalautakunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sutela. Kulttuuripääkaupungin tervehdyksen tuo Turku 2011 -säätiön toimitusjohtaja Cay Sevón.

Lisätietoja: Martti Raikasniemi, p. 050 554 6223

Ei kommentteja: