torstai 30. lokakuuta 2008

Turkuun tarvitaan nuorisovaltuusto

Kirjoitimme toisen nuoren ehdokkaan, Lauri Katteluksen, kanssa vaalien alla mielipidekirjoituksen nuorisovaltuustoasiasta. Ennen vaaleja ilmeisesti kirjoituksiaan lehtiin lähetteli joku muukin, sillä tekstiämme ei ainakaan tähän päivään mennessä olla julkaistu. No mutta nyt se julkaistaan täällä! Aihe on herättänyt jonkun verran keskustelua ja eriäviäkin mielipiteitä, joten mielenkiinnolla odottelemme mitä tuleman pitää.

"Turku ei kuuntele nuoriaan!
Nuorten äänestysaktiivisuus ja alhainen kiinnostus politiikkaan ovat nousseet kuumiksi puheenaiheiksi useissa perättäisissä vaaleissa. Kaikkialla tuntuu nytkin vallitsevan yleinen yhteisymmärrys siitä, että nuoria tulisi kuulla, osallistaa ja aktivoida, mutta toimenpiteet tuntuvat jäävän aselakien ja syyllisten etsimisen jalkoihin.

Maailma on muuttunut ja vain nuoret itse ovat oikeasti perillä tämän päivän nuorten elämästä ja arjesta. Siksi on pöyristyttävää, ettei nuoria kuulla edes heitä itseään koskevassa päätöksenteossa, siitäkin huolimatta että nuorten osallistumisesta ja kuulemisesta säädetään jo nuorisolain kahdeksannessa pykälässä: ”Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa”.

Turusta puuttuvat aidot ja konkreettiset nuorten vaikutusmahdollisuudet. Puutteeseen ratkaisuksi usein tarjottu Nuortenturku Foorumi ei ainakaan nykyisessä muodossaan aja asiaa. Tämäntyyppiset keinotekoiset rakenteet antavat kaupungin päätöksenteolle puhtaan omatunnon, mutta eivät oikeasti luo minkäänlaisia aitoja kuulemisenpaikkoja. Nuorten ajatusten, mielipiteiden ja tarpeiden esilletuontiin ei todellakaan riitä muista toiminnoista erillinen nuorten foorumi, joka kokoontuu yhdestä kahteen kertaa vuodessa.

Turkuun tarvitaan nuorisovaltuusto. Lähes puolesta Suomen kunnista nuorisovaltuusto löytyy ja esimerkiksi Espoosta toiminnasta on hyviä kokemuksia. Nuorisovaltuuston perustaminen ei myöskään yksin riitä, vaan sen ja nuorisolautakunnan välille tulee rakentaa selkeät roolit ja molemmansuuntainen kommunikaatio. Päätöksenteossa valtuusto ja lautakunnat tulee velvoittaa kuulemaan nuorisovaltuuston mielipidettä asioissa, jotka koskevat nuoria.

Nuorisovaltuusto ei saa olla vain näytelmä, jossa nuoret ”päättävät” nuorisotilan verhojen väristä tai jakavat kahviavustuksia polttopalloturnauksiin. Nuorisovaltuuston tulisi olla aito kuulemisen ja keskustelun väylä lautakuntien ja nuorten välillä. Nuorilla kyllä on sanottavaa. Turunkin on kuultava nuoriaan, eikä nuorisovaltuuston toiminta ole keneltäkään pois. Nuorisovaltuusto ei korvaa nuorisolautakuntaa, vaan tarjoaisi lautakunnan käyttöön lisäresursseja, todellisia nuorten ääniä. Myös niiden, joiden ikä ei vielä riitä äänestämään tai asettumaan ehdolle.


Saara-Sofia Sutela
Lauri Kattelus,

Turku"

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nuoria on kuunneltava! Juu.

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin ehdottaa tekstin aihetta blogiin: http://www.kepa.fi/kampanjat/nain_osallistut/maailmanparannusvinkit/joululahjat. Ainakin www.ytv.fi/joulu on hyvä.
Tärkeää, ettei jouluna kuluteta liikaa. Lähtee muuten pohja joulultakin :D Olen lukenut lähiaikoina Ilmastonmuutos nyt-kirjaa Pasi Toiviaiselta (suosittelen) ja minusta on tulossa fanaatikko..noh, ei kai sentään :D

Anonyymi kirjoitti...

http://www.kepa.fi/kampanjat/
nain_osallistut/ maailmanparannusvinkit/joululahjat

siis tässä koko osoite. oli pakko laittaa välien kanssa kun muuten ei näy. Ota siis välit pois jos haluat vierailla saitilla.

Saara-Sofia Sirén (o.s. Sutela) kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Anonyymi, kiitos juttuvinkistä, vierailin jo saitilla ja hyvältä näyttää - juttua myöhemmin (vähän lähempänä joulua. :))

Kiitos myös kirjavinkistä, lisään heti lukulistalle! :)